03 marraskuuta 2013
PINOSO
Kilpailupäivän aamu valkeni kirkkaana O.C.:lla ja siintäkös motivus nousi askeleen lisää kohti huippua! Joskus tulee mietittyä että miksiköhän sitä pitääkin aina sunnuntaiaamuisin herätä kuudelta kisamatkoille kun voisi vaan köllötellä punkassa....
Suunta oli tällä kertaa reilut 80km sisämaahan ja Jumillan viinialueelle sekä espanjalaisen valkean marmorin louhintaseudulle!
Matkalla olleen Isidron pikkukaupungin paikallispoliisi pysäytti meidät aamuratsiassaan ja ihmetteli minne suomalaiset oikein tähän aikaan ja varsinkin täällä ovat menossa! Urheilumiehinä ymmärsivät meitä ja seuraavaksi näimmekin Pinoson poliisit eli perillä olimme...
Pinoso on niitä harvoja paikkoja jossa saapi viiniä jo ennen kisaa. Kyllähän sitä tankata usein tarvitsee mutta että pullollisella vino tintoa...hmmm...?
Lähdön tunnelmaa pikkukaupungissa ei voita kyllä mikään! Aivan kuin kyseessä olisi yksi suuri perhe ja hälinä ja pulina on sen mukaista!
Hanne juoksi hyvin lähes hellekelissä ja saikin kultaa hyvällä suorituksellaan!
Uuno juoksi hopeaa tasaisen varmalla suorituksella!
Kolmen kopla oli tänään menestyksekäs. Miklos puolusti viime vuoden pronssia onnistuneesti ja samaa väriä kouraan ojennettiin tänäkin vuonna. Siintä onkin aikaa kun kaikki samaan kilpailuun osallistuvat Caffilaiset nousivat palkintosijoille!
Kotimatka vuorten ylitse takaisin rannikolle on huiman hienoa vuoristotiestöä. Heikompaa nuo jyrkänteet huimaavat varmasti ja tänne tullaan takaisin pyörillä aivan varmasti!
Tulokset: http://www.leitsport.es/
Seuraava kisamme on sunnuntaina 10.11. ja paikkana Orihuela. Juoksemme ylämäkeen ristinvuorelle 4,75km pituista kivikkopolkua pitkin lähes puolen kilometrin korkeuteen merenpinnasta ja nyt on maalissa luvassa huimia näkymiä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mahtava oli päivä....kertakaikkijaan maisemia myöten....KOVASTI KIITOKSIA!!!
VastaaPoistaIhan mahdottomax pokaalien ryöstämisex näkyy menevän kaikki kisat. Mut eihän se mikään vika oo jos vaan on niiiiiiin hyvä. Onnee oikein kovasti koko porukalle.
VastaaPoistaHyvät juoksut
VastaaPoistaOnneksi olkoon kaikille!
VastaaPoistaLämmin juoksukelikin jatkuu. Jotta oikein voitte nauttia siellä niin kerrotaan, että täällä on märkää, pimeää ja tuulista. My Ride-spinningtunnilla oli helppo kuvitella ajavansa yläjärven tietä täysillä auringonpaisteessa ; )