28 helmikuuta 2012

RETUN VIKAT 27KM


Retun viimeinen lenkki tänä talvena tehtiin tietenkin suosikkipaikassamme eli la Matan biitsiä pitkin Guardamarin majakalle ja takaisin.
Viimeiseen kuuteen vuoteen en olekkaan täällä näitä hirviörapuja nähnyt. No ei vaines, kyllä se on ihan taskurapukokoa eli n. 5cm halkaisijaltaan ja melkoisen sympaattinen. Tuollaisen päälle ei toki toivoisi koskaan astuvansa.




Retu yritti syöttää sille pikseleitä, mutta kaveri vain heristi karvaisia raajojaan...



Näillä seikkailulenkeillämme näkee yhtä sun toista. Tuossa on "telakalla" kalankasvatusallas, joita on useita satoja tuolla muutaman kilometrin päässä rannasta. Enpä tiedä vielä mitä kalaa kasvattavat, mutta eivät ainaakaan lohta näin lämpöisissä vesissä.



Siinä on se meidän suosikkimme eli "GUARDAMARIN PUNAINEN MAJAKKA". Tuon pintaa on usein tullut tömäyteltyä ja aina se on ollut pakko kiertää, jotta perinne säilyy täällä 12,5km pitkän rannan äärimmäisessä kohdassa.



Toki kun suunta vaihtuu paluumatkaksi, niin näkee konkreettisesti kuinka kauas on vielä juostava. Äärimmäisenä vasemmalla, isohkosta rantahotellista vielä tovin matkaa eteenpäin, usvan seassa näkyy Torreviejan kerrostalot ja sinne on taas matka jatkuvi.



Tässä on yksi hyvistä kiihdyttelysuoristamme. Varjoisa tasainen asfalttitie kiertelee siksakkia täällä Guardamarin dyynipuistossa.



Kuin keidas aavikolla on tämä Guardamarin puisto. Vesialtaita ja -putouksia sekä paljon vesilintuja ja kilppareita. Tässä nuo minikilpikonnat paistattelevat päivää omalla luodollaan.



Kuka on nähnyt riikinkukon puussa? Aika veijari kun tuonne meni "kukkoilemaan" mahtavan pyrstönsä kanssa!



Tässä on lenkin kohokohta eli lounas rantakahvilassa. Meillä onkin tapana pitkillä lenkeillä käydä tankkaamassa aina eri ravintoloissa mm. kaffea, cokista ja erityisesti Retun suosikkia omenapiirakkaa vaniljajäätelöllä... hehhehheee...! Tarkkasilmäinen tosin huomaa, että tällä kertaa oli kyseessä juustokakku...



Viimeiset vodkaryypyt omasta pullosta ennen määränpäätä. Kyllä tuo ranta suosikkina säilyy, vaikka auringonsuojaa siellä ei todellakaan ole ja juomaa kuluu normaalia enemmän.



Tässä on ykköstykkimme palkintosaalis tammi-helmikuulta! Kyllä mies on tyytyväinen kun kunto on kohillaan ja enareita syntyy liukuhihnalta!



Koruton hyvästely Retulle lenkin jälkeen seuran pressalta Miklokselta. Tavoite 800km on täyttynyt ja kyllä se vaan on mentävä välillä Suomeen, jotta pääsee taas takaisin tänne juoksijan paratiisiin!

27 helmikuuta 2012

TORREVIEJAN PUOLIKAS


Kotikaupunkimme Torreviejan puolimaratoni oli taas alkamassa ja 11 juoksijaa Caffista oli tällä kertaa mukana. Juoksukuvia on vain valitettavan vähän kameran yllättävän rikkoontumisen takia.
Jani haluaa omistaa hyvin menneen juoksunsa äidilleen Ritvalle, joka on tällä hetkellä sairaalassa toipumassa leikkauksesta!




Juoksunumeroiden nouto tapahtui aurinkokelissä ja kilpailusta tulisi lähes hellemaratoni.



Tuttu treffipaikkamme rantakadun cam pankin kulmauksessa alkoi keräämään seuramme juoksijoita ja huoltajiamme aamulla 09.30. Startti olisi tapahtuva 10.30.



Lähtöviiva hetki ennen starttia. Lähes 1500 juoksijaa oli tänä vuonna mukana ja samalla tapahtui myös 10km kilpailun startti.



Caffin nopein oli tänä vuonna Hansi. Kolmas sija omassa luokassaan ja pokaali kotiin vietäväksi.



Petri oli toiseksi nopein vain pari minuuttia jääneenä. Omassa luokassaan hän oli viides ja pokaali tuli taas suomeen!



Retu oli kolmas ja hienosti päätöskisassaan viides omassa sarjassaan. Pokaaleita tuli kotiin vietäväksi lähes joka kisasta!



Alpo oli neljäs ja varmalla juoksullaan pääsi lähes pokaaleille.



Hanne juoksi hienosti ja oli sarjassaan kolmas eli pronssia tuli! Isot onnittelut Hannelle!



Miklos oli viides ja tasaisella vauhdinjaolla oma vauhti pysyi hyvänä.



Hetki ennen palkintojenjakoa. Rantapaseolle oli saapunut mukava määrä katselijoita ja tietty kilpailijoita huoltajineen.
Tänä vuonna sää suosi kilpailua ja tunnelma oli korkealla!



www.mediatorrevieja.com

22 helmikuuta 2012

MIKKELIN REISSU


Keskiviikkona oli hyvä päivä lähteä perinteiselle Mikkelin reissulle. Meille on tullut vakiokahvila sieltä pikkukaupungista jossa nautimme cafe con lechet ja cocacolat hyvin usein. Kahvittelulenkki sinne on kohtuullinen eli riippuen reittivalinnasta 22-35km.



Puolet matkasta on takana ja tuttu tunnelma taas pöydissä. Kahvila on hyvin suosittu ja se sijaitsee mukavasti kaupungin keskellä kävelykadulla aurinkoisella paikalla.



Paluumatkaa teimme kanavan viertä juosten. Vakiopaikkamme on myös hedelmätiski siinä keskivaiheilla. Taatusti tuoretta ja makeaa apelsiinia tankkaukseen ja kyllä taas jaksaa. Retu oli tarjoilijana tällä kertaa luotettavalla ja pitkällä kokemuksella!



Tsekkasimme matkan varrella myös yhden lukuisista kasteluvesialtaista. Niissä säilytetään alempana rinteillä olevien appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuiden kasteluvettä kuivalle kaudelle. Altaat ovat melko isoja, suurimmat yli 100x100m ja syvyyttä useampi metri.



Melkein kotinurkilla jo ja loppukirin paikka. Lähiöissä on paljon näitä kumpareita eli hidastustöyssyjä kaahareita varten. Kulttuurissa kun ajetaan usein melkoista haipakkaa.

19 helmikuuta 2012

LA SAN VALENTIN, SAN JAVIER


Melko mukavasti oli tänä aamuna sinivalkoisia värejä tyrkyllä.
Olimme juuri tulleet San Javieriin yhdeksän jälkeen ja katsastimme lähtöpaikkaa ja tietenkin urheilukauppaa Decathlonia, pääsponsoria!




Huoltajamme olivat valmiina lähituntumassa artisokkapellon reunalla.



Kohta on startti 10km pikamatkalle. Neljä caffilaista oli jaksanut herätä taas kerran sunnuntaiaamuna!



Kyseessä on siis Ystävänpäivän juoksu ja kilpailun sai juosta joko yksin tai pareittain. Yli 800 juoksijaa oli ilmoittautunut mukaan!




Muutamaa minuutti ennen starttia lähtökarsinassa oli vielä hymy herkässä. Aurinko lämmitti mukavasti eikä tuulta ollut ollenkaan.



Maali sijaitsee kaupungin urheilukentällä.



Tällä kertaa ykköstykkimme oli Panu, joka sijoittui kovassa sarjassa kolmanneksi!



Kolmanneksi aikuisten miesten sarjassa sijoittui myös Retu!



Sarjansa kärkeä hätyytteli myös hyvin Alpo!



Keskiaikuisten miesten ruuhkaisessa sarjassa Miklos oli 15 parhaan joukossa!



Aamun urakka on ohitse ja virvokkeet maistuvat leppoisassa säässä ja hyvässä seurassa! Nyt odottelemme palkintojenjakoa!



Hieno suoritus caffilaisilta taas kerran. Panu pokkasi kuumassa sarjassa siis pronssia!



Retun palkintokaappi alkaa jo täyttymään sillä taas tuli pronssipatsas! Onneksi mies on autolla täällä liikenteessä, matkalaukkuun ne kaikki eivät mahtuisi!


http://www.lasanvalentin.org/

15 helmikuuta 2012

CAFFIN COOPER


Fiilikset ovat korkealla ja coopperin starttiin on aikaa vain minuutti! 7 caffilaista on lähtenyt juoksemaan 12 minuuttia täysillä ja mittaamaan kuntonsa.



Tahti oli hyvä ja alun jonomuodostelma alkoi pikkuhiljaa häviämään.



Nopea kilpailu on ohitse ja kaikki olivat tyytyväisinä pystyssä!



Retu voitti jengin ylivoimaisesti ja teki uuden oman ennätyksensä! Palkinto oli iso tölkki kylmää ravistuskaljaa!



Heltsun tuomarointi ja ajanotto oli ammattimaisesti hoidettu! Tulokset on printattu julkaistavaksi!



Koko porukka jäähdytteli kisan jälkeen ja jutteli kaikesta maan ja espanjan taivaan väliltä!

14 helmikuuta 2012

JUOKSUALUSTOJA + SPA


Tasaista ja leveää asfalttitietä täällä riittää loputtomiin.



On ylämäkiä, haluttaessa nousultaan jopa 400m...


On alamäkiä vähintäin saman verran...



Kapeita vuoristoteitä, joiden piennar on kapeimmillaan juoksukengän levyinen.



Punaiseksi maalattuja pyöräteitä, jotka ovat sateella liukkaita.



Lukematon määrä erilaisia portaita ja rappusia.



Hiekkarantaa kilometrikaupalla.



Erilaisia kävelysiltoja, tai siis juoksusiltoja...



Betonilaattoja rinteen tuntumassa.



Kivilaatasta tehtyjä kiemurtelevia rinnepolkuja.



Merenrannan jyrkänteellä mutkittelevia näköalateitä matalalla reunuksella.



Katettuja merenrantapolkuja.



Hiekkapintaisia kävelyteitä tulvavesikanjoneissa.



Ikivihreätä keinonurmikkoa... nooh.. lähinnä pihoilla ja puistoissa.



Toiseksi paras palkintomme pitkähkön, vajaan kolmen tunnin lenkin jälkeen oli aivan fantastinen Royal Park kylpyläkäynti. Lämmintä allasta poreilla tai hieronnalla, saunoja suomalaiseen ja turkkilaiseen makuun, punttisali, lämpöpöydät, aromahierontakävelypolku, avaruussuihkut jne.



Ylivoimaisesti paras palkinto oli iso kasa suomalaisia pannukakkuja mansikka- ja vadelmahillon kera!

http://www.royalparkspa.co.uk/