21 maaliskuuta 2011
KAUDEN VIIMEISET
Viimeiset ratatreenit torstaina 17.3. keräsi vielä muutaman jäsenen paikalle. Suurin osa seuralaisista onkin jo palannut suomeen.
Lentopallo jatkuu vielä muutaman viikon ja kesäkelit painavatkin jo päälle.
Kunniajäsenkin jo haukottelee ja haikailee suomen kesään, joka ainakin perinteisesti on ollut hieman viileämpi kuin täällä Torreviejassa.
KAUSI 2010-2011 ON PÄÄTTYNYT TORREVIEJASSA
Costa Blancan Suomalaisten urheiluseura Club Atletismo Finlandia Torrevieja, tuttavallisemmin Caffi, lähes kaksinkertaisti jäsenmääränsä kuluneen talven aikana.
Tarvetta on selvästikin ollut yhteisölle, joka kokoaa aktiivisesti liikkuvat Suomalaiset yhteen!
Pääpaino on siirtynyt juoksuharrastukseen, jonka tiimoilta seuralaiset kiersivätkin kuluneen talvikauden aikana yhteensä 10 eri kilpailua lähialueilla.
Pääkilpailu oli tietenkin kotikaupunkimme Torreviejan puolimaraton helmikuun lopulla.
Samaisessa kilpailussa tuli lienee uusi epävirallinen ennätys suomalaisosanottajien määrässä espanjalaisessa juoksutapahtumassa eli 14 kpl!
Myös juoksijoille tärkeä huolto on toiminut hyvin, kiitos useiden perheenjäsenten aktiivisesta toiminnasta!
Seuran toiminta on vakiintunut kahden viikottaisen yhteistreenin ympärille.
Torstaiaamuisin kokoonnumme urheilukentän juoksuradalla ja lauantaiaamuisin La Matan luonnonpuistossa.
Näiden lisäksi järjestetään viikottain 1-3 muuta yhteistapahtumaa juoksun tai vapaa-ajan merkeissä.
Osanottajamäärät näissä vaihtelevat 4-12 kpl ja leppoisaa on ollut, silloin kun ei aivan täysillä olla harjoiteltu!
Seuran logo uudistettiin raikkaammaksi ja jäsenistölle hankittiin uudet tekniset juoksupaidat sekä juoksuun tarkoitetut lippikset! Molemmissa on toki seuran logo, jotta erotumme joukosta paremmin.
Naapurikaupunkien kilpailuihin ja yhteisiin juoksulenkkipaikkoihin on menty seuran omalla melko tilavalla huoltoautolla. Olemmekin liikkumisen suhteen lähes omavaraisia.
Seuraavasta talvikaudesta alkaen seurallamme on myös käytössä parempi oma tukikohta, jonne voi myös tarvittaessa majoittua useampia lyhyen aikaa täällä viihtyviä jäseniä.
Varustuksena on tietenkin suomalaisille niin tärkeät sauna ja internetin laajakaistayhteys!
Toki löytyy myös uima-allas tarpeellisen kylmähoidon suorittamiseen.
Caffin toimintaa sponsoroi kolme yritystä.
He mahdollistavat osaltaan seuran olemassaolon ja ennenkaikkea sen kehittymisen tulevaisuudessa.
Seura harjoittaa myös hyväntekeväisyyttä keräämällä varoja Koirien Turvakodin toiminnalle!
Torreviejan kaupunki on viime aikoina panostanut paljon myös uuden urheilullisen imagon puolesta kampanjoimalla sloganilla Ciudad Deportiva / Sports City!
Tämä on hyvin tervetullutta kehitystä ja otammekin myös Caffin puolesta ilolla vastaan urheilupaikkojen kunnostuksen ja uusien tilojen rakentamisen!
Olemmekin tulevaisuudessa aktiivisesti käyttämässä myös näitä palveluita paremman hyvinvoinnin ja terveyden vaalimiseksi.
Caffi toimii espanjassa talvisin lokakuun puolesta välistä aina huhtikuulle asti ja seuran toiminta on avoinna kaikille. Siksi kutsunkin myös sinut liikkumaan yhdessä täällä auringon alla!
Tervetuloa iloiseen joukkoon mukaan!
Mikko Lanki
Puheenjohtaja
CA Finlandia Torrevieja
17 maaliskuuta 2011
MURCIAN PUOLIMARATON
Olemme juuri saapuneet Murcian keskustaan ja lähdössä kilpailupaikalle juoksunumeroita noutamaan. 7 juoksijaa ja 2 huoltajaa oli ryhmän koko tällä kertaa.
Sää oli suosiollinen ja kilpailureitti on tasainen ja avara tässä kaupungissa.
Juoksunumeroiden nouto kilpailupäivän aamuna on aina hieno tapahtuma. Valtavasti porukkaa ja nopeasti vetäviä jonoja kun virkailijat etsivät jokaiselle omansa!
Paikallisen urheilukeskuksen tienoilla kävi hurja hyörinä. Jännitys tiivistyi ja tunnelma parani hetki hetkeltä. Noin 2000 juoksijaa oli lähdössä hetken kuluttua kiertämään Murcian keskustan katuja kauniissa kevätsäässä.
Seitsemän caffilaista lähti numero rinnassaan kauden päätöskisaan. Yhteishenki oli kohdallaan ja hymy herkässä, kun jännitys tiivistyi lähtölaukausta odotellessa.
Maalisuoralla loppukirissä tunnelma on aina kohdillaan. Muutama sata metriä maaliin ja puolimaraton on takana. Kaikkensa antaneena ja epämukavuusalueella puolitoista tuntia viettäneenä fiilis on aivan mahtava!
Tyytyväiset auringon lämmittämät juoksijat nautiskelivat maalissa kylmää olutta ja cocista! Hieno oli kilpailu ja reitti todella hyvä.
Olli pokkasi taas varmalla juoksullaan kultaa!
Hyvin juoksu kulki hänellä täällä ja vauhti vaan kiihtyi loppua kohden.
Kauden päättäjäisiä vietimme perinteiseen tapaan viihtyen.
Kaikki olivat terveinä kilpailusta ja mieli oli jo tulevassa kaudessa.
Saunoimme porukalla vielä kerran Peten puusaunassa.
Myös allas sai kyytiä ja grilli oli kuumana sekä tietysti pizzaa ja kaljaa kului hurjasti!
10 maaliskuuta 2011
TORREVIEJAN URHEILUKAUPAT
Sprinterin valikoima on lienee suurin näistä Torren kaupoista. Kannattaa käydä tutustumassa, sillä tavaraa löytyy kyllä laidasta laitaan.
Kauppa sijaitsee Habaneraksesta muutama sata metriä Crevillenten suuntaan.
Intersport on täällä enempi alan muotikauppa. Satunnaisesti löytyy varteenotettavaa välineistöä, mutta useimmiten ei.
Myyjiä kyllä kannattaa tentata, sillä tuntuu siltä että kaikki tavarat eivät ole hyllyssä näytillä. Varastosta on joskus löytynyt kysymällä oikea tuote, toki pitää tietää mitä hakee!
Sijainti on Habaneraksen keskikerroksessa.
Mielestäni Torren paras urheiluvälinekauppa on Forum Sport!
Se sijaitsee Habaneras ostoskeskuksen alakerroksessa. Valikoima on melko laaja sekä myös pro-välineistöä löytyy suoraan hyllystä.
Toki espanjan hintataso tuontitavaroissa on kohtuuttoman kallis myös näissä merkkituotteissa. Hinnat ovat käytännössä samalla tasolla kuin suomessa, jotkin tuotteet jopa kalliimpia.
Tammi-helmikuun alessa (rebajas) voi toki löytää hyviäkin tarjouksia.
Yksi varteenotettava kauppa on tämä Decathlon.
Torreviejassa ei sitä ole, mutta lähimmät sijaitsevat San Javierissa, Alicantessa, Murciassa sekä Elchessä. Valikoima on hyvä ja ammattitaitoisia myyjiä on aina löytynyt.
Summa summarum, itse olen kylläkin hankkinut tarvittavan välineistön 90 prosenttisesti nettikaupasta www.startfitness.co.uk!
Toimitus on aina pelannut moitteetta ja nopeasti jopa alle viikossa.
Hintataso on jopa vain puolet täkäläisestä!
Torstain ratatreenit houkuttelivat paikalle tänään 6 juoksijaa. Samalla kävimme lävitse kauden päätöskisan, Murcian puolimaratonin, aikataulut.
Kuullostaa hieman erikoiselta tuo "päätöskisa", mutta niin se talvi vaan alkaa lähentyä loppuaan ja ihmiset lähtevät kuka minnekkin.
Onneksi seuraava talvi on taas heti tulevan kesän jälkeen!
PS. Juuri avasin paitatehtaan lähetyksen tuolta Eldasta. Nyt on saatavilla seuran teknisiä paitoja lisää koossa XL sekä myös suurinta kokoa XXL! Väreinä ovat tutut valkoinen ja musta!
08 maaliskuuta 2011
MYRSKYTUULINEN KEVÄTPÄIVÄ
Palmutkin saivat kyytiä, kun lopputalven myrskyrintama pyyhki etelärannikon ylitse. Surffareita oli kymmenittäin vesillä ja me harkitsimme lähtöä tuulen riepoteltavaksi.
Päätimme kuitenkin lähteä reiluhkosta tuulesta (n.20 m/s) huolimatta päivälenkille tuonne rantamaisemiin.
Startti oli Murcian Las Salinaksen satamasta ja reitti kulki ensin läpi suolajärvien ja luonnonsuojelualueen, josta myös pinkkejä flamingoja bongasimme.
Määränpäämme oli Santiago de la Riberan eteläisin kohta ennen sotilasalueen muuria.
Columbuksen lippulaiva Santa Maria on nostettu tänne Lo Paganin rantabulevardille. Laiva toimii nykyään kesäravintolana.
Hmmm... toki tuo voi olla myös huonohko kopio alkuperäisestä.
Selvästikin jonkin lentokenraalin majan seinällä oli tosi hieno 3 lapainen potkuri. Näin maallikkona luulen että kyseessä on melkoisen vanha semmoinen...
Nyt rannan kyltit puhuvat asiaa!
Espanjan laki antaa mahdollisuuden sakottaa koirien jätöksistä ja viemisestä julkisiin rakennuksiin ja tietyille alueille, jotka ovat erikseen kylteillä kiellettyä. Laki on melko uusi ja mielestäni sillä on jo ollut selvä vaikutus ihmisten käytökseen. Auttaisikohan tuo suomessakin...
Espanjan kuninkaallisten ilmavoimien portilla jouduimme kääntymään takaisin. Alueen valvonta oli ihan tehokkaan näköistä ja kyllä ne koneet lensivät tälläkin myrskyilmalla.
Michelin ukot ne siinä pullistelevat! Rantakatu oli lähes tyhjänä ihmisistä ja tilaa oli taivaltaa merivesisumun keskellä.
Paluumatka vastatuuleen oli miesten työtä. Etukeno oli haastava mutta happivajetta ei päässyt syntymään!
Paluumatka Las Salinaksen marinaan oli raikasta vastatuulta. Noin 3 km reitti kulkee suolajärvien keskellä eikä minkäänlaista tuulensuojaa ole. Aivot sai perusteellisen tuuletuksen ja tarpeeseen saattoi tullakkin...
06 maaliskuuta 2011
XVIII MEDIA MARATHON CIUDAD DE CARTAGENA
Hallittu sekasorto dorsalien haussa heti aamusta!
Kyllähän me omat taas sieltä löysimme ja olikin ehkä tällä kertaa hieman helpompaa kun juoksijoita oli vain noin 800 kpl.
4 caffilaista oli siis päättänyt herätä sunnuntaiaamuna ennen kello kuutta ja suunnata Cartagenaan rääkkäämään itseään puolimaratonilla. Kyllä kannatti taas herätä ja raahautua paikalle kunnon aamulenkille. Tiettävästi kyllä siellä peiton allakin moni viihtyy vaikka puolille päivin mutta emme me!
Juoksureitin varrella keskellä kaupunkia oli myös taatusti tuoreita appelsiineja tarjolla!
Pituusjärjestyksessä ja alenevassa numerojärjestyksessä tsemppihetken jälkeen suuntasimme lähtöalueelle!
Urheilukellotilasto joukkueella oli melko haastava: 1x digitaalinen toimiva, 1x analoginen toimiva, 1x digitaalinen akkuloppuversio ja 1x digitaalinen näyttöpimeniversio...
Tyypilliseen paikalliseen tapaan yleisö ja huoltajat hengailevat radalla kuin kotonaan!
Caffin miehet Mahoun voittokaljalla!
Kyllä oli hymy herkässä kun kaikilla oli paikat kunnossa ja ehjät juoksut alla.
Kuuluttaja naureskeli että "no johan on kun palkintokorokkeella ei paljon muita olekkaan kuin suomalaisia!"
Näin pääsi käymään aikuisten miesten sarjassa eli Olli ja Kari pokkasivat 2 ensimmäistä sijaa!
Uunon salaattilautanen!?
No tosta kyllä riitti vähän useammalle alkupaloiksi.
Samaan hintaan kaikki saivat vielä herkullista paellaa, joka oli valmistettu tietenkin paikan päällä noin kolmen metrin pannulla ja avotulella!
Kyllä oli bueno!
http://www.ayto-cartagena.es/frontend/pagina/_ABGkhZYsX7CxQW1a6G3ucsJLeIV7NjYJrDIfnhkFwUsBTiH9GtxZ8Q
http://www.crono3.com/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)