27 helmikuuta 2012
TORREVIEJAN PUOLIKAS
Kotikaupunkimme Torreviejan puolimaratoni oli taas alkamassa ja 11 juoksijaa Caffista oli tällä kertaa mukana. Juoksukuvia on vain valitettavan vähän kameran yllättävän rikkoontumisen takia.
Jani haluaa omistaa hyvin menneen juoksunsa äidilleen Ritvalle, joka on tällä hetkellä sairaalassa toipumassa leikkauksesta!
Juoksunumeroiden nouto tapahtui aurinkokelissä ja kilpailusta tulisi lähes hellemaratoni.
Tuttu treffipaikkamme rantakadun cam pankin kulmauksessa alkoi keräämään seuramme juoksijoita ja huoltajiamme aamulla 09.30. Startti olisi tapahtuva 10.30.
Lähtöviiva hetki ennen starttia. Lähes 1500 juoksijaa oli tänä vuonna mukana ja samalla tapahtui myös 10km kilpailun startti.
Caffin nopein oli tänä vuonna Hansi. Kolmas sija omassa luokassaan ja pokaali kotiin vietäväksi.
Petri oli toiseksi nopein vain pari minuuttia jääneenä. Omassa luokassaan hän oli viides ja pokaali tuli taas suomeen!
Retu oli kolmas ja hienosti päätöskisassaan viides omassa sarjassaan. Pokaaleita tuli kotiin vietäväksi lähes joka kisasta!
Alpo oli neljäs ja varmalla juoksullaan pääsi lähes pokaaleille.
Hanne juoksi hienosti ja oli sarjassaan kolmas eli pronssia tuli! Isot onnittelut Hannelle!
Miklos oli viides ja tasaisella vauhdinjaolla oma vauhti pysyi hyvänä.
Hetki ennen palkintojenjakoa. Rantapaseolle oli saapunut mukava määrä katselijoita ja tietty kilpailijoita huoltajineen.
Tänä vuonna sää suosi kilpailua ja tunnelma oli korkealla!
www.mediatorrevieja.com
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onnea kaikille hyvästä juoksusta. Seuran kokoon nähden menestys oli loistava.
VastaaPoistaHikisestä Thimaasta aamulla klo 08.00 + 27 astetta,
Kai