30 tammikuuta 2012
VAPAAPÄIVÄN SUKULOINTIA
Tässä jutussa ei ole yhtään juoksukuvaa, sillä kyseessä oli vierailu eläintarhaan nimeltä Rio Safari Elche!
Värikkäät papukaijat ja vastaavat isot linnut olivat kovia juttelemaan.
Todella fiksujahan nämä ovat ja ajelivat kaikenlaisilla vempeleillä kuin vanhat tekijät. Hieno show olikin.
Oikeaa krokoa en ole ennen livenä nähnytkään! Kyllä meni kylmät väreet läpi kun näki ja ymmärsi tuosta huokuvan voiman ja häijyyden...
Norsushow oli mahtava. Älykäs ja innokas tekemään temppuja saadakseen omenia popsittavaksi.
Tikrut ovat tyynen rauhallisia, mutta silti tarkkailevat ympäristöään valppaana.
Kameleita oli myös paljon niin yksi- kuin kaksikyttyräisiäkin.
Merileijonien esitys oli huima. Kaverit olivat taidokkaita ja taitavia uimareita.
Kädelliset sukulaisemme olivat valloittavia. Silmiin tuijotettaessa tunsimme vahvan yhteyden :)
Sokerina pohjalla hirmuinen käärme, joka varmaankin pystyisi nielaista vaikka kokonaisen jäniksen kerralla. Olemmme kuulleet, että täällä on kesäisin myös luonnossa vastaavan kokoisia...
Näiden esitellyjen lisäksi safarilla oli paljon muitakin eläimiä, suosittelemme ehdottomasti käymään paikan päällä!
http://www.riosafari.com/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti