05 tammikuuta 2012
JÄRVENKIERTO
Auringonlaskun... eikun -nousun... ei vaan auringossa juoksijat!
Tänään olikin mukavan lämmin päivä torstain ratatreeneissä.
Lähdimme aamun ratatreenien jälkeen kiertämään pohjoista järveä ihan vain huvikseen. Maustepuiston vieressä oli hyvät esanssit ja samalla pitkä alamäki...
Tässä miljoonien autojen maassa on tietenkin myös paljon bensa-asemia. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet viime vuosina huimasti ja lähentelevätkin jo suomen hintoja. Asemien ja kauppojen käteiskassat kerätään näillä melkoisen provosoivilla panssariautoilla.
Taustalla pohjoisempi luonnonpuiston järvi, jota olemme menossa kiertämään. Riippuen reitti- ja polkuvalinnasta matkaa kertyy 19-22km.
Etualalla näitä väärinpäin, eli juuret ylöspäin istutettuja oliivipuita.
Iso osa reitistä on mukavan pehmeää hiekkatietä. Täällä vain tuuli humisee ja järven liplatus tuo melkein suomen mieleen.
Reitti kulkee myös appelsiini, mandariini ja sitruunapeltojen läpi. Matkaeväitä on siis tarjolla.
Aivan ihana pikkukoira lyöttäytyi seuraamme yllättäen. Arviolta 4 vuotias tyttö oli vilkas ja luottavainen sekä todella hyvä kuntoinen. Se juoksi kanssamme hiekkapolkuja pitkin lähes 5 kilometriä.
Viimeiset pari kilometriä taivalsimme tasaista asfalttia Crewillenten tien vierellä. Sen verran oli hellekeliä että juomat riittivät juuri ja juuri.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oijoioioi! Täällä sataa lunta ja on pakkasta. Kovasti tekee jo mieli sinne lenkille mukaan. Tuttuja maisemia, kiva katsoa. Ja appelsiinitkin vilahtaa jossain kuvassa. Pari viikkoa pitää vielä malttaa odotella. Voivoivoi, ei malta ei malta... ; )
VastaaPoista