02 heinäkuuta 2016

SUUNNISTUKSEN HUIPPULIIGAA PORVOOSSA 2.7.2016


RATAMESTARIN LAUSUNTO
Huippuliigan 2016 finaali, WRE ja samalla sprintin MM-näyttökilpailu kisataan kuvauksellisen kauniissa Vanhan Porvoon ytimessä, jota hallitsee keskiaikainen Tuomiokirkko ja Raatihuone. Alueen korttelit koostuvat pääosin matalista ei-ruutukaavaisista kivi- ja puutalokortteleista sekä muutamista pienehköistä puistoista ja toreista. Osin melko jyrkkien katujen ja kujien pääasiallisena pintana on erityyppistä mukulakiveystä karkeasta hienompaan. Kilpailijoilla on siten edessään jonkinmoinen suunnistuksen Paris-Roubaix. Osalla karkeammista mukulakiveyksistä juoksua helpottaa paikoin jalankulku- ja pyöräilykäyttöön paremmin soveltuva sileämpipintainen kiveys. Paikoin alustana on hiekka/sorapintaa ja reitinvalinnoista riippuen myös asfalttia etenkin Vanhan Porvoon itäisellä reunalla. Nurmi/ruohopintaa esiintyy erittäin vähän.  Lähtö/maalialueen ja korkeimman kohdan korkeusero on 36 metriä.
Ratasuunnittelussa on pyritty mahdollistamaan sprinttiin kuuluva vauhdikas rasteille tulo ja kovan vauhdin ylläpito, jossa samalla vaaditaan nopeita ratkaisuja nopeimman reitinvalinnan löytämiseksi. Kilpailualueen korkeuseroista johtuen miehillä noususummaa kertyy reilut 70 metriä ja naisille vajaat 60 metriä. Rastit on sijoitettu selkeisiin, kartasta yksiselitteisesti luettaviin maastonkohtiin.
Kielletyt alueet ja ylipääsemättömät esteet on kuvattu selkeästi kilpailukarttaan. Kaikkia pienempiä leikkitelineitä, hiekkalaatikoita ja puistonpenkkejä sekä väliaikaisia terassirakennelmia ei ole kuvattu kilpailukartassa, koska niiden vaikutus itse suoritukseen on vähäinen. Kilpailun aikana on kilpailualueella sekä henkilö- että ajoneuvoliikennettä. Tämän lisäksi kilpailusuoritusten aikana syntyy tilanteita, joissa suunnistajat kohtaavat toisiaan myös kapeilla kulkuväylillä. Noudattakaa varovaisuutta ja kiinnittäkää tarvittavaa huomioita myös muihin liikkujiin.
Tämän hetkinen sääennuste lupaa kilpailuun upeaa lämmintä ellei jopa lähes helteistä kesäkeliä. Kauniista Vanhasta Porvoosta saa nauttia sitten kisan jälkeen, sillä ensin kilpailijoilla on edessä suunnistuksellisesti ja fyysisesti haastava 15 minuuttinen. Toivotan kaikille kilpailijoille parasta menestystä niin Huippuliigan pisteiden kuin sprintin MM-paikan metsästyksessäkin.
Pekka Vuorinen
OK Trian

 Lähtö- ja maalialue sijaitsevat Raatihuoneen torilla.

Kilpailualue kattaa lähes koko vanhankaupungin alueen!


Naisten lähtöjä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti