03 maaliskuuta 2016

WE RUN TORREVIEJA PUOLIKAS JA KYMPPI

 Torreviejan talvinen kaupunkikisa käytiin tällä kertaa hienossa säässä. Hieman oli navakka tuuli joka haittasi onneksi vain kaupungin eteläpuolen pitkällä suoralla.
Juoksunumerot noudettiin Habaneraksen alakerrasta tutusta paikasta.

 Viisi caffilaista otti osaa kotikisaan ja tutuille kaduille. Tapahtuman varikkoalue sijaitsee tivolin vieressä aivan sataman tuntumassa.

 Lähtöpaikalla Casinon edessä oli tungosta neljän autokaistan verran. Yhteislähtö molemmille matkoille tapahtui hieman myöhässä, mutta yhteensä 1102 maaliintulijaa olivat kuin yhtä perhettä musiikin soidessa.
 Reitti kulkee rantakatua pitkin ensin pohjoisen suuntaan.

 Sitten takaisin keskustan läpi pitkiä suoria pitkin.

 Ainoa avonainen paikka oli altis tuulelle mutta vain muutaman kilsan verran.

 Takaisin lähtö- ja maalialueelle tullaan kaunista reittiä pitkin.

 Maalikaari sijaitsee aivan aallonmurtajan likellä!

 Olli juoksi hienosti oman sarjansa voittoon ja vauhti onkin hänellä talven mittaan vain kiihtynyt!

Uuno juoksi hienosti hopealle omassa sarjassaan!

Tuloksia ja tapahtuman sivut: http://www.mediomaratontorrevieja.es/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti