Juoksun saralla meillä oli vuorossa Katolisen seurakunnan hyväntekeväisyysjuoksu Murcian maaseudulla. Matkoina oli valittavana joko 5km tai 10km.
Aamutuimaan saavuimme pikkukylään nimeltä Sangonera la Seca jossa emme olleet aiemmin käyneetkään.
Vain kerran väärään ajettuamme bongasimme kirkontornin keskeltä tätä yhteisöä. Tapahtumapaikkahan oli juuri tuon kirkon edustalla.
Kiltisti kaikki jonottivat tänä sunnuntaiaamuna kirkon portailla omia juoksunumeroitaan. Seurakuntalaiset kävivät myös jututtamassa ja tervehtimässä tulijoita hyvin kepeällä tyylillä ilman mitään tyrkyttämistä.
Tapahtuman luonteeseen liittyen lapsille oli myös omat sarjansa. Heidän kilpailumatkansa ovat pituudeltaan 100-500m juuri ennen aikuisten kilpailua.
Nuorimmaiset kisaajat ovat iältään 0-3v. eli Chupetines. Sitten ovat 4-6v. Prebenjamines, 7-8v. Benjamines, 9-10v. Alevines sekä 11-12v. Infantiles.
Yli 13v. pääsevät täällä jo aikuisten mukaan pidemmille 5-10km reiteille.
Aikuisten startti oli klo. 10.30 ja lämpötilakin oli noussut jo mukavasti!
Noin 200 juoksijaa starttasi tällä kertaa eli melko pienestä tapahtumasta on kyse. Tosin tunnelmahan näissä pikkukisoissa on aivan huippuhyvä ja aivan käsin kosketeltavissa.
Reitin pituus oli 2,5km kierrellen kylän keskustan kujia ja katuja. Viitosen kisassa juostiin siis kaksi kierrosta ja kympin kisassa neljä kierrosta.
Kuusi caffilaista oli alunperin mukaan ilmoittautunut mutta vain 3 oli juoksukuntoisia. Muilla oli erilaisia pikkuvikoja ja sen sellaisia eikä kilpailuvauhtia ollut tarkoitus pitääkään.
Kisassa oli vain pari eri ikäsarjaa ja tästä johtuen emme valitettavasti päässeet täällä mitaleille.
Infosivut ja tulokset: http://www.dorsal21.com/carrera/III-Carrera-solidaria-Corre-Por-Caritas/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti