18 maaliskuuta 2014

ESPUÑA 1580m

 Lähtöpaikkaa Murciassa lähestyessämme bongasimme toooosi ison karttapallon!

 Täälläpäin myös villipossut juoksevat pitkin poikin jaloissa... aika häijyn näköisiä mutta kuulemma ihan kilttejä!

 Caffin Tres Amigos päätti siis lähteä käymään aurinkopyörillä Costa Blancan korkeimmalla vuorella Espuñalla.

 Matkaa oli tuleva suuntaansa noin 26km ja mutkaista tietä paljon.

 Sattumalta valitsimme ylämäkireissuumme viikon kuumimman päivän eli +27 astetta, sekä täysin tuulettoman myös.

 Puolimatkan krouvissa vajaassa kilsassa vielä hymyilytti... toppi näkyy taustalla.

 Saldona oli vain yksi puhjennut eturengas. Mikäpä näissä maisemissa on rengasta vaihdella...

 Viimeinen risteys ennen armeijan aluetta. Päätimme lähteä ylös asti kun portit olivat auki.

 Tauko Espuña joen töyräällä n. 1200 metrissä. Tosin tuosta joesta ei vettä ole virrannut pitkään aikaan...

 Vastaantulijat vähenivät mitä ylemmäs pääsimme.

 Tämän viikon punainen lanka on melko simppeli. Lähtöpaikkana Alhama de Murcia.

 
 Korkeuskäyrä on mielenkiintoisempi. Aivan lähiseuduilla eikä vähän kauempanakaan ole yhtäjaksoista 26km nousua tasaisella asfaltilla!
 

 Välillä tie on tosi kapea. Toisella puolen kallionseinä ja toisella puolen jyrkkä rotko ilman kaiteita.

 Nämä matalat kivitolpat eivät paljoa auta korkeanpaikan kammoista...

 Täysin suoraa tietä ei matkalla juuri ole. Aina käännytään johonkin suuntaan.

Huippu on lähellä!

 Tien jyrkkyyden aistii kuvasta...

 Ja tästä kuvasta sitä jyrkkyyttä voi jo melkein käsin koskettaa...
 
Maailman katolla.... näkyvyyttä niin pitkälle kuin vain näkee!

 
Perillä Espanjan armeijan tutka-asemalla.
Taas meidät tultiin ajamaan pois portilta kun kameroita aloimme näprätä.... viimeksi koimme saman Guardamarin sukellusvenemastolla.
Hieno tie ja mahtavat maisemat polkea, suosittelen ehdottomasti!

http://es.wikipedia.org/wiki/Sierra_Espu%C3%B1a

2 kommenttia:

  1. Näyttää aikalailla mahtavalta reitiltä. Ei tainnut sentään lunta olla huipulla. Eurosportin ajoissa ilmeisesti samanlaisia nousuja. Pyöräilijöitä olette!!!
    T. A ja J Turusta

    VastaaPoista
  2. Hieno reissu ja upeita kuvia jälleen.Erityisesti tuo "sokeritoppa" kertoo retkestänne paljon.

    VastaaPoista