27 elokuuta 2013

ELOKUUN RUUHKAT TORREVIEJASSA


Kävimme elokuun alussa katsastamassa Torreviejan kelin ja ihmispaljouden!
Kyllä... molempia oli ja aivan riittävästi!
Sää on tasaisen lämmin kesäisin tarkoittaen +30-35 astetta ja useimmiten lähes pilvetöntä taivasta.
Espanjalaisia kesälomalaisia on kaupunki täynnä ehkäpä todellakin sen 600 000 (talven n. 100 000 sijaan) mistä usein puhutaan. Jonottaa joutuu kaikkialla mutta sehän kuuluu maan tapoihin...
Kävimme bongaamassa myös kanavan käärmeitä keskipäivän helteellä. Kyllä pusikoissa kahisi ja kuhisi eikä tieltä tee mieli poistua.


Varmistimme samalla myös elokuun toimituserällä uuden toimitustavan tukkutuotteillemme.
Tästä lähtien kaikki tilaukset toimitetaan suomalaisen kuljetusyrittäjän toimesta tehtaalta suoraan vastaanottajalle
Suomessa. Ketju toimii hyvin ja voimmekin jättää espanjan postilaitoksen pois välistä sotkemasta...




Pitipä käydä testaamassa myös lo Paganin "juoksijan märkä uni" suora.
Nyt maakaistaleen täytti auringonpalvojat, katukaupustelijat ja mutakylvyn ottajat.



Kotirantsussa iltalenkillä oli vapaampi hengittää. Paahtava aurinko kun laskee niin kyllä juoksu kulkee...



Tekojärvemme oli piripintaan täynnä, enkä ole koskaan ennen siinä näin paljon vettä nähnytkään.
Veden määrä ei riipu sateista vaan juoksutuksen määrästä. Vesihän siihen tulee Murcian vuoriston maanalaisista lähteistä.






Suomeentuomisina meillä on usein mm. näitä pieniä 15 litran vinkkulaatikoita... nam...



Caffin virallinen talvikausi alkaa 3.11.2013 Murcian maralla!
Toki tätä ennen lokakuussa on muutamia pikamatkoja kalenterissa.....

http://www.maratondemurcia.com/

1 kommentti:

  1. Mukava oli jo kuvilla Torreen tuloa viilistellä....kaks täyttä viikkoo ku jaksaa kärvistellä vielä...

    VastaaPoista