03 maaliskuuta 2013

MITALISADETTA CARTAGENASSA 3.3.2013

 
Caffilaisten yksi kohokohta talvisin on ollut Cartagenan puolimaraton.
Reitti on todella hyvä ja kaupunki itsessään on kuin karamelli rakentuen vanhan kaupungin ympärille.
Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus juosta myös varttimara.
Tällä kertaa joukkueessa oli mukana 9 juoksijaa ja 4 huoltajaa. Sää oli ihanteellinen ennätysten tekoon eli lähes tyyni, +14 astetta ja pilvinen sekä hieman kosteahko ilmanlaatu!
 

 
 
Ensin paikan päälle tultuamme tarkistimme jokaiselle kuuluvat juoksunumerot eli dorsalit. Puolikkaalle oli starttaava noin 600 juoksijaa ja varttimaralle noin 400 juoksijaa.
 

 
Hetki ennen starttia kaupungin pääkadulla.
 

 
Maali on keskustassa olevalla urheilukentällä. Tämä juoksutapahtuma on järjestetty jo 20 kertaa ja caffilaiset ovat olleet mukana viimeiset 7 vuotta!
 

 
Hansi ja Petri juoksivat hyvin ja olivatkin sarjassaan ykkönen ja kakkonen! Yksi espanjalainen sentään mahtui samalle podiumille...
 

 
Antti pokkasi hienolla juoksulla hopeaa!
 

 
Olli juoksi hienosti toiseksi ja nouti hopeapytyn!
 

 
 
Karin upea juoksu toi pronssia!
Oli tosin lähellä ettei pytty jäänyt laatikkoonsa, sillä järjestäjät olivat epähuomiossa "unohtaneet" tarkistaa tulosliuskan seuraavan sivun. Sitkeytemme palkittiin parin suomalaisen kirosanan avittamana :)
Espanjalaiset...huoh...
 

 
Perinteinen kolmemetrinen paella kypsymässä juoksijoille. Pablo taustalla tosin tuskasteli hitaan kypsymisen takia sillä polttopuut taisivat olla hieman märkiä...
 

 
Kaurapuuron ja appelsiinien voimalla hankittuja mitalisijoja tuli caffille siis 5 kappaletta. Taas sivuttiin ennätystämme joka on 6 kpl yhdessä kisassa!
 
 

Jokainen maaliinpäässyt sai toki myös ihka oikean mitalin kaulaansa!
Tulokset löytyvät RESULTADOS kohdasta kunhan sinne päivittyvät...

http://wwwe.cartagena.es/portaldeportes/mediamarathon/index.asp

Tarkemmat tulokset löytyvät ajanottajan sivuilta:

http://www.crono3.com/MMCT13.pdf
http://www.crono3.com/11KMCT13.pdf

2 kommenttia:

  1. Nonnii, ollaanpas siellä oltu reippaana, onnea vaan koko sakille Kuopiosta -8 asteen "lämmöstä".

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mikko taas hyvästä asijoijen hoijosta. Niin lystijä oli, että kallo meinaa haleta...heh. Kyl Se tästä vielä olo oikenee...

    VastaaPoista