04 marraskuuta 2012

EL PINOS 10 KM

Uusi ja melko mukava tuttavuus tämä el Pinos tuolla 100km päässä sisämaassa. Reitti oli melko tasainen eikä mutkia ollut kuin muutama. Pikkukaupungin fiilistä oli oikein urakalla ja tänne tulee mielellään uudestaankin.
Kuten lähtölistoista huomaa niin osallistujia oli lähes 350 kpl eli melkoisen vähän, mutta tunnelmaa se ei latistanut tippaakaan.
 
 
Paikalliset nuoret olivat paljon vartijoina kun jakoivat viinipullot jo etukäteen kilpailijoille.


 Mietittiin tuossa että tämän pullon sokerimäärä pitäisi riittää tulevan 10km matkalle. Tyydyimme kuitenkin alkoholittomaan tankkaukseen tälläkin kertaa.

 
 Paikallinen urheilutalo oli taas hermokeskus jollainen täältä kyllä jokaisesta kylästä löytyy.


Policia local oli saanut vahvistusta naapurikaupungista Petreristä järjestyksenvalvontaan. Silmiin pistää kyllä viranomaisten panostus massatapahtumien valvontaan. Laskelmieni mukaan tässäkin pikkukylän tapahtumassa oli reilut 30 poliisia reitin varrella. 


Tyytyväiset starttaajat +22 lämmössä ja ilman kosteus oli huomattavan suuri. 


Palkinnot olivat tällä kertaa viime vuonna uusitun pääkadun vanhoista laatoista kasattuja palapelejä :)
 
 Mustapaitainen caffilainen saapuu maaliin hyvissä voimissa.


Valkopaitainen caffilainen saapuu maaliin myöskin hyvissä voimissa.


Melko hyvä saalis meillä olikin näistä kisoista. Kolme juoksijaa otti osaa ja kaksi palkintoa kaapattiin mukaamme. Veteranos C toinen sija ja veteranos B kolmas sija! Kyllä espanjalaiset taas katselivat olemistamme hieman hämmentyneenä, sillä harvemmin näillä nurkilla suomalaiset käyvät palkintoja napsimassa...


Matka el Pinosoon oli mahtavaa maisemareittiä vuorten välissä kiemurtelevaa hyväkuntoista tietä pitkin!

www.leitsport.es

4 kommenttia:

  1. Niinpä näyttää pressallakin pokaalitili avautuneen.Onnea myös valkopaitaiselle ja koko ryhmälle . Ei muuta kuin palkintokaappia laajentamaan, kausihan on vasta alussa ja nälkä kasvaa juostessa. Terv. Petri ,,,vielä Oulusta.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kaikille ! Sekä terveiset märästä, tuulisesta ja pimeästä Helsingistä. Olen täällä käymässä, koska vaihtelu virkistää. Tampereella on vain märkää ja pimeää.

    Nyttemmin on alkanut jo sielua vihlomaan, kun näyttää siltä, etten pääse edes piipahtamaan Costa Blancalle tänä pimeänä vuodenaikana.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut pokaaleista!!! Hyvä, hyvä...mukava olis jo siellä kirmailla pitkin ja poikin....

    VastaaPoista
  4. TV HART on vuodatuksen mukaan mennyt vanhaksi:( mutta comin sijaan sen saa näkymään tvhart.vuodatus.net (vi...u ota näistä selvää)Kimmo

    VastaaPoista