05 heinäkuuta 2012

Torren juoksuleiri

Caffilaisten keskikesän leiri sujui kuumissa tunnelmissa! Joka päivä juoksimme kevyttä vähintäin tunnin verran ja muutamat niistä juuri siinä iltapäivän 32-34 asteessa. Toki iltalenkit 21 jälkeen olivat ne mielyttävimmät ja juoksu tuntuikin silloin yllättävän mukavalta kohden auringonlaskua.
Torreviejan ja Orihuela Costan rannikolla on paljon kuvan näköistä jyrkännettä juostavaksi. Alhaalla on sitten pieniä ja vähän isompia hiekkabiitsejä.


Torreviejan kaupungilla juostessa voi kohdata myös ruuhkiin. Rantapaseon markkinat ovat jokapäiväiset ja varsinkin kesällä vauhti voi tyssätä täysin. Toki aamupäivisin tuostakin alueesta pääsee kohtuudella lävitse.

Caffin ensi talven kotiranta on Cala Capitan ja virallisesti siis Orihuelan puolella. Suuntaammekin tulevan talvikauden lenkit enimmäkseen Capo Roigsta eteläänpäin aina Mar Menorin rantoja pitkin seuraillen. Toki la Matan ranta ja kastelukanava säilyvät treenipaikkoina kuten ennenkin.

Huomatkaa Caffilaisten mielen siirtyminen pikkuhiljaa espanjalaiseen kulttuuriin. Olemmehan jo rohjenneet liputtaa autossakin toisen kotimaamme isänmaallisuutta juhlien kunniaksi :)


Suurimpia syitä meidän juoksijoiden viihtymisestä espanjan auringon alla on hyvä ruoka hyvässä seurassa! Espanjalaiseen tapaan kokoonnummekin usein kokkaamaan ja syömään porukalla vuorotellen toistemme luo ellemme istahda johonkin lukuisista kaupungin ravintoloista.


Duke ja Lore ovat päiviemme älykkäät ilostuttajat ja hyvät kirittäjät juoksulenkeillä!

Seuraava kisa käydään 7.7. lauantai-iltana San Javierissa ja on pituudeltaan 5 km.
Caffilaisia on jo mukana 4 ja vielä kerkeää ilmoittautua joukkueeseen kunhan pitää kiirettä!

http://www.aidemarcha.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti