08 maaliskuuta 2011
MYRSKYTUULINEN KEVÄTPÄIVÄ
Palmutkin saivat kyytiä, kun lopputalven myrskyrintama pyyhki etelärannikon ylitse. Surffareita oli kymmenittäin vesillä ja me harkitsimme lähtöä tuulen riepoteltavaksi.
Päätimme kuitenkin lähteä reiluhkosta tuulesta (n.20 m/s) huolimatta päivälenkille tuonne rantamaisemiin.
Startti oli Murcian Las Salinaksen satamasta ja reitti kulki ensin läpi suolajärvien ja luonnonsuojelualueen, josta myös pinkkejä flamingoja bongasimme.
Määränpäämme oli Santiago de la Riberan eteläisin kohta ennen sotilasalueen muuria.
Columbuksen lippulaiva Santa Maria on nostettu tänne Lo Paganin rantabulevardille. Laiva toimii nykyään kesäravintolana.
Hmmm... toki tuo voi olla myös huonohko kopio alkuperäisestä.
Selvästikin jonkin lentokenraalin majan seinällä oli tosi hieno 3 lapainen potkuri. Näin maallikkona luulen että kyseessä on melkoisen vanha semmoinen...
Nyt rannan kyltit puhuvat asiaa!
Espanjan laki antaa mahdollisuuden sakottaa koirien jätöksistä ja viemisestä julkisiin rakennuksiin ja tietyille alueille, jotka ovat erikseen kylteillä kiellettyä. Laki on melko uusi ja mielestäni sillä on jo ollut selvä vaikutus ihmisten käytökseen. Auttaisikohan tuo suomessakin...
Espanjan kuninkaallisten ilmavoimien portilla jouduimme kääntymään takaisin. Alueen valvonta oli ihan tehokkaan näköistä ja kyllä ne koneet lensivät tälläkin myrskyilmalla.
Michelin ukot ne siinä pullistelevat! Rantakatu oli lähes tyhjänä ihmisistä ja tilaa oli taivaltaa merivesisumun keskellä.
Paluumatka vastatuuleen oli miesten työtä. Etukeno oli haastava mutta happivajetta ei päässyt syntymään!
Paluumatka Las Salinaksen marinaan oli raikasta vastatuulta. Noin 3 km reitti kulkee suolajärvien keskellä eikä minkäänlaista tuulensuojaa ole. Aivot sai perusteellisen tuuletuksen ja tarpeeseen saattoi tullakkin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jep, kiitos hyvästä opastuksesta. Senverta kyllä retken jälkeen illallaki vielä huimasi, jotta ennätykset rapisi unenki puolesta. Puol ysiltä hetekalle ja vasta seiskalta ylös.
VastaaPoista