Murcian puolimarasta tuli heti suosikkini lähes täydellisten puitteiden ja reitin takia! 2 kierrosta kaupungin keskustassa niin ajoteillä, kävelykaduilla kuin rannan paseolla ja maisemat aivan mahtavat! Kaupungissa on poikkeuksellisen leveät kadut ja tilaa hengittää ja katsella ympärilleen, no ainakin ekalla kierroksella.
Huoltajina olivat Sari ja Petri juuri ennen heidän lähtöään suomeen.
Tapahtuma on keskisuuri täälläpäin ja osallistujia oli noin 1700 puolikkaalle ja noin 700 juoksijaa kiersi yhden kierroksen eli varttimaratonin.
Puitteet olisivat suuremmallekin joukolle juoksijoita otolliset, mutta jostain syystä osallistujamäärä on melko alhainen, verraten esim. Santa Polaan jossa on yli 7000 juoksijaa.
Tyypilliseen tapaan täälläkin oli musiikkipisteitä matkan varrella ja desibelit olivat huimia ja korvia särkeviä. Juottoasemat olivat persoonallisia eli juoman antajia ei ollut mutta yllättävän hyvin oli vesipullot aseteltu pöydälle josta ne sai napattua mukaansa.
Tänne tulen ehdottomasti ensi vuonna uudestaan nauttimaan hyvästä tapahtumasta!
http://www.camurcia.com/
Tapahtuman "kehut" on niin hyvät että täytyy sovittaa ensivuoden reissu niin että pääsee juoksun juoksemaan..
VastaaPoistaNiin .. jos kykyjä juoksuun vielä ensi talvena löytyy..
Jep, pittää vissiin yritää sakon uhallaki saaha tuota 2-viikkosta pitemmäksi. Se ei juuri tuntunu miltää (eli tosi vajaalta tuntu). Naama vihreenä sieltä kotija lähettii tarpomaan ja värisemään vilusta...tsemppejä loppukisoihin ja muuhunki eloon.
VastaaPoista