Välitavoitteemme matkalle toppiin oli tuo puolimatkan selkä. Ihan hyvää lämmittelyä olikin.
Huimat lähes 300m suoraa pudotusta etelärinteellä pistää haukkomaan henkeä taas kerran! Taustalla Murcian uusi lentokenttä, joka avataan huhtikuussa 2013.
Vuoren harjanne on kuin lohikäärmeeen selkä. Kapeahko ja täynnä pystyssä olevia kivilaattoja.
Taas kerran jouduimme osan matkaa kipuamaan nelinkontin. Uusien vuorikiipeilyhanskojen osto on edessä jotta tuntuma kiveen säilyy eikä kädet naarmuunnu verille.
Printteri se siellä parkkiksella alkoi näyttämään ihan neppiautolta...
Viimeinen nousu pisti miettimään reittivalintaa. Äänestyksen jälkeen päädyimme oikeanpuoleisen harjan kipuamiseen.
Sää suosi taas meitä eikä tuulikaan heittänyt ketään meistä alas rinteeltä.
Gordon reunoilla on paljon vanhoja kaivoskuiluja. Loputtomia mutkaisia onkaloita...
Laskeutuminen on joskus hankalempaa kuin ylöstulo. Maltilla siintä kuitenkin selviää.
Pahimmissa paikoissa olisi kiipeilyköysille ollut käyttöä. Tosin kyllähän suomipoika menee tarvittaessa vaikka läpi tuosta etelän mureisesta kalliosta...:)
Hienoja onkaloita todellakin. Melkeinpä asumiskelpoisia ja suojaisia luolia.
Huipulla tuulee!
Siintä huolimatta Make teki vaakatestin huipun merkkipaalulla.
Ketterimmät caffilaiset kerkesivät istuskella rinteellä ja ihailla maisemia.
Lähes sileä kallio on hyvä laskettelupaikka kunhan vauhti ei nouse liiaksi.
Pikkuselkä vajaassa 300 metrissä oli sekin melko haasteellinen.
Näkymä välimerelle mar Menorin suuntaan.
Onneksi kiviaines on jyrkimmissä kohdissa napakkaa jotta ote myös pitää.
Alasmenovaiheet ovat jyrkkyydeltään sanoisinko mielenkiintoisia.
Tuosta emme sentään edes yrittäneet, sen verran jyrkkä oli rinne.
Pisin malmitunneli oli niin pitkä että ilman lamppuja sinne ei ollut asiaa. Palaamme asiaan jos perille joskus pääsemme.
Retun tekniikka purkasi punaisen langan taaksemme...
Huippu oli siis 314 metrissä ja matka sinne kesti valitsemaamme reittiä pitkin reilun tunnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti