03 joulukuuta 2012

CARTAGENAN TYKKIVUORET

 
 Menomatka tykkivuorelle on muutaman sadan metrin matkalta myös "valtatietä", sillä sen verran jyrkkiä vuorten seinämät olivat että eipä sinne jalan ollut asiaa.

 
Portmanin majakkahan se siellä alhaalla häämöttää. Sen ohessa olevassa kahvilassa ei ole vielä kerettykään käymään.


Tämä ei ole sitten kopioitu postikortista vaan aivan paikan päällä kuvattu vuoren laelta Cartagenaa eli etelää kohden!


Koko poppoo paistatteli päivää ison aseen vieressä ja nautti maisemista!


Lounasta nautimme vuoren merenpuoleisella rinteellä olevan tähystyslinnakkeen katolla noin 350m korkeudella merenpinnasta lähes äkkijyrkän rinteen reunalla. Eipä olla ennen moisessa paikassa ruokailtukkaan eli todellakin unohtumaton kokemus!


 Näkymä pohjoiseen la Mangan suuntaan. Tuolta me tulimme tänne ylös ja alas kivuten lukemattomia kertoja.


Portti Cenizaksen patteriston alueelle on komea!



Vuorijonon laella oli matalaa pusikkoa ja tuuli kävi pohjoisesta.

 
 Paikoitellen luulimme jopa näkevämme Afrikan mutta saattoi se olla myös pelkkä kangastus! Onhan sinne matkaa sentään lähes 200km...



Merenpuoleinen rinne on paikoitellen hyvinkin jyrkkä ja tarkkana saa olla jotta ei horjahda välimereen!


Loputon määrä ylä- ja alamäkipolkuja seurasi toisiaan. Sanoisinko että reitti on haastava ja kunto tulee olla kohdillaan kun tänne lähtee!

 
Melkeinpä vapaapudotuspaikka on myös matkalla. Kallion kielekkeeltä on lähes suora yhteys mereen ja korkeanpaikan kammoisille tuo onkin hyvää siedätyshoitoa!
 

 
Selvittyämme vuoriston haasteista päätimme uida välimeressä ja nauttia hieman saunan lämmöstä!

Näissä maisemissa on muuten juoksukilpailukin 16.12. pituudeltaan 10,5km!
http://www.lamangaclub.es/Love-Events/I-Carrera-por-Montana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti