Tulevana sunnuntaina Helsingin Pirkkolassa juostaan Pääkaupunkijuoksu no.39 !
Caffilaisia on mukana alustavasti 3 kappaletta ja vielä kerkeää ilmoittautua hyvälle maastojuoksureitille!
Matkoina on joko puolimara tai varttimara!
http://www.paakaupunkijuoksu.fi/

25 syyskuuta 2012
22 syyskuuta 2012
RUISSALOJUOKSUT
Ruissalossa oli lauantaina mukavaa hyörinää yli 2200 osallistujan voimin! Tapahtuma onkin tunnelmaltaan aivan ykkösluokkaa ja reitti on hyvä ja vaihteleva.
Reitillä on niin asfalttia kuin hiekkatietäkin ja mäkiä on hyvin kohtuullisesti. Koko matkan saa olla luonnon keskellä eivätkä autot ja talojen seinät häiritse menoa.
Ainoa haasteellinen kohta oli mielestäni juuri ennen maalisuoraa oleva lähes 180 asteen käännös. Melkosen tiukka mutka + ehkä liukas nurmikko pisti väsyneen ja silmät täynnä hikeä olevan juoksijan skarppaamaan.
Matkoina olivat siis kymppi (ruisriikki) ja puolimaraton (ruisrääkki)!
Caffilaisia oli mukana pari kappaletta, olemmehan kesäisin melko hajallaan täällä suomessa.
Hyvin järjestetty tapahtuma ja suosittelenkin varauksetta!
Lähtötunnelmaa mattojen takana! Mukava paikka startata aivan meren rannasta venesataman kupeesta. Tiedättekö mitä niin kaipasin tuossa vajaan puolen tunnin odottelussa?
No sitä taustamusiikkia! Espanjassa kun ennen starttia ämyrit soivat täysillä juuri sopivia biisejä jotka tsemppaavat ja nostavat sykettä ihan huippuunsa joka sitten huipentuu siihen lähtölaukaukseen!
Alkumatkassa oli ryhti monilla vielä ihan kunnossa! Onneksi ensimmäinen kilometri on leveää tietä jotta vältytään turhilta törmäilyiltä ja jonottamiselta.
15 syyskuuta 2012
SIVUJEN PÄIVITYS
Jo oli aikakin päivitellä näitä seuran sivuja. Olen valinnut uuden alustan ja toivottavasti myös lukijat kokevat tämän helpommaksi ja paremmaksi!
Opastetut juoksuleirit osio on siirretty omaan kokonaisuuteensa ja sinne pääsee tuosta oikealla olevasta linkistä.
Kilpailukalenterissa on todellakin muutamia päiviä joissa on 2-3 juoksutapahtumaa. Näistä sitten valitaan sopivin tai jopa aamu- ja iltakisa samana päivänä :)
Kannattaa myös muistaa että espanjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista myös näiden kisojen suhteen eli saattaa tulla peruuntumisia ja päivämäärän siirtoja. Toki tulee myös uusia kisoja ja joskus melko pienelläkin varoitusajalla.
Caffin toimintahan ei ole sitten mitään tiukkapipoisten hommaa vaan rennolla ja avoimella mielellä liikumme espanjassa. Pointti on tietenkin tuo juoksu ja käytännössä lähes joka päivä sitä teemmekin. Välillä juoksemme kovia ja todellakin kehittäviä päiväannoksia ja välillä sitten taas enemmän seikkailujuoksua kierrellen muutaman tunnin maisemia katselemassa. Sitten kun siltä tuntuu niin pidämme välipäivän juoksemisesta ja lähdemme vaeltamaan, pyöräilemään, uimaan tai ihan mitä muuta vaan mieleen tulee. Toki välillä istumme myös kahvilassa tai ravintolassa (tai kotisohvalla) ja vain nautimme kiireettömyydestä.
Kerrallaan espanjassa seuralaisia on hyvin vaihtelevasti aivan muutamasta parhaimmillaan yli kahteenkymmeneen. Jokainen tulee aurinkoon silloin kun siihen on mahdollisuus ja tarve. Itse olen siinä onnellisessa tilanteessa että pystyn olemaan lähes koko talven kerrallaan ja siksi seuran toimintaa niin mielelläni pyöritänkin.
Seuran tila-auto lähtee espanjaan taas lokakuun puolessavälissä ja mukaan mahtuu vielä pientä vietävää jos jollain on tarvetta! Kyydissä toki on jo parikin saunaa, toinen sähkökiukaalla ja toinen kaasukiukaalla... eihän sitä suomalainen reissussa ilman löylyjä tule toimeen!

Kannattaa muistaa että meillähän on peräti neljä reilun kokoista vuoristoa aivan naapurissa. Välipäivinä voikin lähteä vaeltamaan ja maisemia katselemaan. Oheinen kukkula on Alicanten takana ja sisältää mm. tippukiviluolaston.
Tämä vuoristo on taasen Cartagenan luona välimeren rannalla. Täältä näkyy kirkkaalla kelillä aina afrikkaan asti ja ilmankos korkeimmalla kohdalla onkin hieno ja vaikuttava sodanaikainen tykkipattteri kunnostettuna. Ne kaksi muuta patikointivuorta ovat sitten Orihuelassa ja Murciassa.
Ehdoton käyntikohde on myös Elchen eläintarha ja sitä ympäröivä euroopan suurin palmupuisto!
Miklos ja Rikhard toivottavat kaikille hyvää syksyä ja nähdään taas talvella Torreviejassa juoksun ja kaiken muun aktiivisen liikunnan merkeissä!
07 syyskuuta 2012
PARIT KISAT SYYSKUUSSA
Pieni joukko caffilaisia on jo päättänyt lähteä juoksemaan kilpaa nyt syyskuussa.
Helsingissä 16.9. sunnuntaina juostava Kaisaniemen juoksu on erittäin pitkän perinteen omaava juoksutapahtuma. Matkoina on joko 5km tai puolimaraton ja reitti kulkee mukavasti osittain hiekalla ja osittain asfaltilla.
Toinen tapahtuma on Turun Ruissalossa 22.9. lauantaina juostava Ruisriikki (10km) ja Ruisrääkki (puolikas). Reitti on mahtavassa ympäristössä luonnon helmassa ja kyllä tälläkin kilpailulla on hyvät perinteet!
Tervetuloa mukaan kaikki kiinnostuneet caffilaiset!
29 elokuuta 2012
UUSI KAUSI LÄHESTYY
Uusi kausi 2012-2013 ja uudet kujeet lähestyvät vinhalla vauhdilla. Toivottavasti itse kukin on saanut treenata terveenä ja tarpeidensa mukaan, jotta talven kisoissa taas päästään laittamaan espanjalaiset kilpakumppanit tiukoille!
Oheisissa maisemissa tulen itse aamulenkkini juoksemaan. Saapa nähdä kumpa liikahtaa ensin, aurinko vai minä!
Heinä-elokuun aktiviteetit Torreviejassa oli seuramme puolesta melko hiljaista aikaa. Tilanne alkaa korjaantumaan pikapuoliin ja uusi kilpailukalenteri onkin työn alla.
Sitä täydennetään sitä mukaa kun uusia sopivia kilpailuja ilmaantuu jotenka lisäyksiä siinä tulee olemaan paljon ja usein.
Ainakin kaksi maratonia on myös tarkoitus ottaa mukaan eli Valencia 2012 ja Barcelona 2013.
Tuossa vielä viime kauden kilpailukalenteri muistoksi uuden tieltä.
KAUDEN 2011-2012 KILPAILUKALENTERI
- 30.10 Jumilla puolimaraton
- 6.11. Orimuela 4,5km
- 12.11. Alcoy puolimaraton
- 13.11. Lorca tai Petrer puolimaraton
- 26.11. Benidorm puolimaraton
- 27.11. Torrevieja 5,4km
- 4.12. Cieza puolimaraton
- 6.12. Guardamar 7,5km
- 11.12. Torrepacheco puolimaraton
- 18.12. Aspe puolimaraton
- 23.12. la Nucia 4,4km
- 25.12. Orihuela 6,5km
- 31.12. Crewillente 10,0km
- 15.01. el Campello 6,5km
- 22.01. Santapola puolimaraton
- 29.01. Torreviejan maastot 6,0km
- 29.01. Kotirataultra 50,0km
- 05.02. Mazarron puolimaraton
- 12.2. Orihuela puolimaraton
- 15.2. Caffin coopertesti (12 min.)
- 19.2. San Javier 10km
- 19.2. Turia puolimaraton
-26.2. Torrevieja puolimaraton
- 4.3. Cartagena puolimaraton
- 10.3. Elche 100km
- 11.3. Cocentaina 9,5km
- 18.3. Murcia puolimaraton
- 18.3. Alcoy 8,5km
- 25.3. Elda puolimaraton
- 25.3. Benijofar 7,5km
- 29.3. Caffin Coopper 12 min.
- 1.4. Denia puolimaraton
- 6.4. el Campello 10km
11 heinäkuuta 2012
AIDEMARCHA 2012
Mahtava iltapahtuma alkamassa ja caffin naiset ja miehet uusissa paidoissaan! Naapurikaupunkimme San Javierin iltavitonen houkuttli paikalle lähes 600 maaliintulijaa juoksukategoriassa. Saman matkan sai myös kävellä ja startti olikin tuntia aikaisemmin.
Useat espanjan juoksukilpailut tai paremmin sanottuna juoksutapahtumat ovat samalla myös hyväntekeväisyyden asialla. Aidemarcha huomio liikuntarajoitteisia ja avustajan kanssa juoksijoita ja kävelijöitä. Hieno keino saada ihmiset mukaan liikkumaan toisten samanhenkisten kanssa riippumatta fyysisestä tilanteesta.
Iki-ihanat caffin tytöt nauttivat carnevaalitunnelmasta ja erottuivat edukseen edustaessaan Suomea kaukana espanjan maaseudulla keskellä kesää!
Lämpöä illalla 21.00 jälkeen oli aivan riittävästi uskokaa pois! Kisan jälkeinen kylmä cocis ja ystävien onnittelut ja halaukset ovat parasta antia mitä voi toivoa. Urakka takana ja kaikki olivat tyytyväisiä suoritukseensa.
Juoksukuvia lisään myöhemmin kunhan ne tuolta arkistosta löydän:)
Caffin tytöt hymyilivät kilpaa Manolon kameralle!
Reitti oli siis 5km pituinen ja pientä alamäkeä koko ajan. Lähtö oli kylän kirkon luonta sisämaasta ja maali oli rantapaseolla meren luona. Oiva tilaisuus kisan jälkeiselle viileähoidolle ja yöuinnille lähes autiolla hiekkarannalla:)
Seuraava kisamme saattaapi olla vaikka Jumillan kymppi 21.7. illalla kello 20.00!
Tervetuloa mukaan juoksemaan!
http://www.aidemarcha.com/wp-content/uploads/2012/07/AIDE2012.pdf
Useat espanjan juoksukilpailut tai paremmin sanottuna juoksutapahtumat ovat samalla myös hyväntekeväisyyden asialla. Aidemarcha huomio liikuntarajoitteisia ja avustajan kanssa juoksijoita ja kävelijöitä. Hieno keino saada ihmiset mukaan liikkumaan toisten samanhenkisten kanssa riippumatta fyysisestä tilanteesta.
Iki-ihanat caffin tytöt nauttivat carnevaalitunnelmasta ja erottuivat edukseen edustaessaan Suomea kaukana espanjan maaseudulla keskellä kesää!
Juoksukuvia lisään myöhemmin kunhan ne tuolta arkistosta löydän:)
Caffin tytöt hymyilivät kilpaa Manolon kameralle!
Reitti oli siis 5km pituinen ja pientä alamäkeä koko ajan. Lähtö oli kylän kirkon luonta sisämaasta ja maali oli rantapaseolla meren luona. Oiva tilaisuus kisan jälkeiselle viileähoidolle ja yöuinnille lähes autiolla hiekkarannalla:)
Seuraava kisamme saattaapi olla vaikka Jumillan kymppi 21.7. illalla kello 20.00!
Tervetuloa mukaan juoksemaan!
http://www.aidemarcha.com/wp-content/uploads/2012/07/AIDE2012.pdf
05 heinäkuuta 2012
Torren juoksuleiri
Caffilaisten keskikesän leiri sujui kuumissa tunnelmissa! Joka päivä juoksimme kevyttä vähintäin tunnin verran ja muutamat niistä juuri siinä iltapäivän 32-34 asteessa. Toki iltalenkit 21 jälkeen olivat ne mielyttävimmät ja juoksu tuntuikin silloin yllättävän mukavalta kohden auringonlaskua.
Torreviejan ja Orihuela Costan rannikolla on paljon kuvan näköistä jyrkännettä juostavaksi. Alhaalla on sitten pieniä ja vähän isompia hiekkabiitsejä.
Torreviejan kaupungilla juostessa voi kohdata myös ruuhkiin. Rantapaseon markkinat ovat jokapäiväiset ja varsinkin kesällä vauhti voi tyssätä täysin. Toki aamupäivisin tuostakin alueesta pääsee kohtuudella lävitse.
Caffin ensi talven kotiranta on Cala Capitan ja virallisesti siis Orihuelan puolella. Suuntaammekin tulevan talvikauden lenkit enimmäkseen Capo Roigsta eteläänpäin aina Mar Menorin rantoja pitkin seuraillen. Toki la Matan ranta ja kastelukanava säilyvät treenipaikkoina kuten ennenkin.
Huomatkaa Caffilaisten mielen siirtyminen pikkuhiljaa espanjalaiseen kulttuuriin. Olemmehan jo rohjenneet liputtaa autossakin toisen kotimaamme isänmaallisuutta juhlien kunniaksi :)
Suurimpia syitä meidän juoksijoiden viihtymisestä espanjan auringon alla on hyvä ruoka hyvässä seurassa! Espanjalaiseen tapaan kokoonnummekin usein kokkaamaan ja syömään porukalla vuorotellen toistemme luo ellemme istahda johonkin lukuisista kaupungin ravintoloista.
Duke ja Lore ovat päiviemme älykkäät ilostuttajat ja hyvät kirittäjät juoksulenkeillä!
Seuraava kisa käydään 7.7. lauantai-iltana San Javierissa ja on pituudeltaan 5 km.
Caffilaisia on jo mukana 4 ja vielä kerkeää ilmoittautua joukkueeseen kunhan pitää kiirettä!
http://www.aidemarcha.com/

25 kesäkuuta 2012
BENIFOFARIN MAILI
Juhannusaaton kilpailuna caffilaisilla oli Benijofarin mailin katujuoksu.
Startti oli 21.30.... tai pikemminkin 20.30 eli se oli ja meni meiltä sivu suun kun järjestäjät olivat aikaistaneet sitä tunnilla jalkapallomatsin takia!
Kaikki on mahdollista tässä kulttuurissa ja yllätykset seuraavat toisiaan....:)
Nooh.... onneksi espanja voitti matsin ja me juostiin oma aattokisa paikallisen kanavan vartta seuraillen. Jokainen meistä voittikin oman sarjansa ja mainetta ja kunniaa sateli joka suunnasta:)
Jadekin oli hengessä mukana kirittämässä meitä muita!
Ilta alkoi jo käntymään yöksi kun jätimme napurikaupungin valot taaksemme ja siirryimme Torreviejaan aaton viettoon!
Pojat nautivat palautusjuomana Sangriaa pinkeillä pilleillä ja tytöt olutta tölökeistä:)
Kyllä tässä maassa juhanusta osataan viettää.Satoja kokkoja oli sytytetty pitkin rantoja ja kaupunkia.... Ihmetellä täytyy ettei rutikuiva maa syttynyt pahemmin metsäpaloiksi!
Juhlat jatkuivat aamuun asti ja rituaaleihin kuuluu myös nuotion yli hyppiminen ja meressä kastautuminen juuri keskiyöllä!
23 kesäkuuta 2012
Palauttelua suolajärvessä
Tästä ja toisesta vieressä olevasta suolajärvestä Torrevieja on kuuluisa. Jo satojen vuosien ajan täältä on kerätty suolaa maailmalle toimitettavaksi ja myöskin meille suomeen!
Järvien pinta-ala on yhteensä noin 37 neliökilometriä jotenka kerättävää suolaa riittää...
Järvien luoman suolapitoisen mikroilmaston terveysvaikutus on huomattava ja monet esim. astmaatikot ovatkin voineet jättää piipun käytön lähes väliin lomansa ajaksi.
Valmistautuminen suolakylpyyn ja kuviokelluntaan alkamassa!
Uskokaa tai älkää mutta järven suolapitoisuus on niin korkea että itseään ei saa mitenkään omin voimin painettua pinnan alle! Kelluminen on kuin pilven päällä olemista, pehmää ja kiireetöntä.
Järven keskisyvyys on vain noin 80cm ja veden lämpötila yli 40 astetta jotenka nautinto on taattu!
On aivan sama missä asennossa järvessä kelluu se ikäänkuin korjaa ja tukee asentoa jotta myös pysyy siinä minkä on valinnut.
Uskomme vahvasti että palautuminen rankasta juoksutreenistä nopeutuu huomattavasti tämän käsittelyn ansiosta!
Siinä sitä aitoa oikeaa suolaa on vaikka pöytään laitettavaksi! Ahkerat ja hoksaavat caffin tytöt olisivatkin potentiaalisia suolankerääjiä....
Mutanaamio on ehdoton ykkönen lihasten rentoutukseen! Lämmin tahna leviää hyvin kehoon ja kuivuu auringossa muutamassa minuutissa.
Mutanaamion vaikutukset:

- syväpuhdistaa ja desinfioi ihoa (liiallinen talineritys, finnit, mustapäät )
- ravitsee ihoa syvältä tärkeillä mineraaleilla
- aktivoi ihosolujen uusiutumista
- parantaa verenkiertoa ja siten ihosolujen hapensaantia
- supistaa ihohuokosia
- tasoittaa ryppyjä ja juonteita, kiinteyttää
- lieventää erilaisia iho- oireita (kutina, kuivuus, värivirheet)
- kirkastaa ihoa
- vilkastuttaa aineenvaihduntaa
- lieventää epämääräistä kutinaa
Rantatreenit Jussina
Hyvää Juhannusta kaikille tutuille ja tuntemattomille!
Juhannuksen taikaa Caffin treeneissä oli tällä kertaa koko la Matan rannan pituudelta! Neljä meistä onkin treenannut täällä jo hetken aikaa nauttien 32-37 asteen lämpötiloista ja hyvästä seurasta!
Kyllä me ihan oikeesti myös juoksimme reilun tunnin tätä mahtavaa hiekkapintaa. Leppeä merituuli vilvoitti menoa ja juttua riitti aina kotisuomen keleistä espanjan talousahdinkoon!
Tuttu lankkualusta alkaa olemaan jo melko kuivahtanut ja kipruillut monesta kohtaa. Menoa se ei vielä haittaa ja onhan tuo osuus kuitenkin melko pieni koko rannan 12,5 km pituutta ajatellen...
Seuraava kilpailumme on Benijofarin maili espanjalaisen juhannusaaton iltana kello 21.30!
http://www.ayuntamientobenijofar.es/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)