07 joulukuuta 2015

CROSS URBANO GUARDAMAR 2015

Joulukuun kuudes on juhlapäivä Suomessa ja Espanjassa. Täällä Espanjassa juhlitaan perustuslainpäivää ja kansa onkin ulkona ja erilaisissa tapahtumissa sankoin joukoin.
Caffilaisilla on jo pitkä perinne Guardamarin katujuoksukilpailusta jonka startti on illan hämärtyessä.
 Jouluvalot on jo asennettu ja juoksunumeroiden nouto on käynnissä.
Tapahtuma on hyvin järjestetty ja tunnelma on hieno. Tästä johtuen kisan maksimi osanottajamäärä (n. 1200) täyttyy aina etuajassa, tänä vuonna jopa viikkoa ennen starttia.

 Kolme suomalaista aktiiviliikkujaa oli tällä kertaa starttaamassa 7.58km pituiselle reitille. Kisa juostaan kahtena kierroksena pitkin kaupungin katuja ihmisten hurratessa huimaa kannustusta!

 Vesa juoksi oman sarjansa hopealle!

Maria juoksi myös palkinnoille ollen oman sarjansa voittaja!

Reitti on hyvin valaistu eikä liian mutkainen, vaikka katuja ja kujia pitkin juostaankin.

 Niin ja palkinnoksihan täällä saapi pokaalien, paitojen ja muiden sponsoritavaroiden lisäksi usein myös kaljaa! Hyvää plääni ajatellen seuraavan vuoden kisoja antaa voittajille vauhtia "ehkä" hidastavia virvokkeita :)

http://www.chiplevante.net/2015CUGUARDAMAR/index2.asp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti