23 helmikuuta 2014

CAFFI VUOLEE TORREN KULTAA

 Tällä porukalla Caffin tiimi osallitui tänä vuonna kotikylämme puolikkaalle ja kympille. Fiilis oli korkealla jo ennen auringon nousua ja juoksukengät huusivat baanalle!

 Mukavat +1000 juoksijaa oli ilmoittautunut mukaan tähän Torreviejan kaupungin ensimmäistä kertaa täysin itse järjestämäänsä kilpailuun. Startti tapahtui rantsun paseolta kahdelta kadulta yhteislähtönä molemmille matkoille eli yhteensä neljältä ajokaistalta jotenka tilaa kyllä oli!

 Eka legi oli pohjoista kohden rantaa myötäillen täysin tuulettomassa säässä.

 Reitin ainoa "mäki" on tämä mutkan kohdalla oleva painanne...

 Ensimmäinen kääntöpaikka oli tällä kertaa oikealla paikallaan lähellä Suomikauppaa. Pari vuotta sitten sen sijainti ei ollut oikea ja kisa olikin silloin alimittainen.
(Ollin tunnettu tarkkaavaisuus auttoi muistiani palailemaan cavasta ja siten korjaus reitin pituudesta: ...kisa olikin silloin ylipitkä.)

 Pitkiä suoria ja vähän mutkia! Keskusta ohitettiin pääkatua pitkin kirkon edestä ja kannustajia täällä riittää!

Keskustan ohi tultuamme alkoi se kuuluisa pitkä suora La Veletaa kohden. Hyvässä kunnossa ollessaan se ei ole ollenkaan paha mutta muussa tapauksessa toivottoman pitkäääää.... niin ja sama suora tullaan tietenkin kääntöpaikalta takaisin!

 Aurinko porotti täydeltä taivaalta mutta onneksi lämpötila ei kuitenkaan noussut yli +20 asteen tänä vuonna!

 Maalialueella oli kuhinaa ja valkoinen suolaukko!

 Caffin menestys oli tänä vuonna, hmmmm... sanoisinko että ERITTÄIN HYVÄ!
Ralf juoksi yleisen sarjan neljänneksi vain vähän pronssista jääneenä!

Luottodieselimme Uuno juoksi omassa sarjassaan KULTAA !!!

 Oulun vahvistuksemme Petri juoksi samoin omassa sarjassaan KULTAA !!!

 Pohjoisen miehemme Hansi juoksi myös omassa sarjassaan KULTAA !!!

 Etelän naisemme Tiina juoksi ylivoimaisesti omassa sarjassaan KULTAA !!!

 Huh Huh........ Kyllä me ollaan hyviä! Caffin ennätykset paukkuivat ja saimme yhdessä kilpailussa yhteensä 4 KULTAA !! Osallistuimme siis yhteensä kahdeksaan eri sarjaan ja puolet niistä voitimme ja erittäin hyvillä ajoilla voitimmekin!
Voisinpa veikata tältä istumalta, kunnes tutkin tilastoja tarkemmin, että Caffi on ainoa seura Espanjan Alicantessa joka on voittanut NELJÄ KULTAMITALIA yhdessä kilpailussa!
Täällä tehdän voittajia ja Haasteita otetaan vastaan :)

Illan vietimmekin sitten Kirkossa istuen hyvän ruoan ja cavan seurassa!
Olipa päivä..... tämä muistetaan pitkään!

http://www.mychip.es/resultado/231

4 kommenttia:

  1. ?? Minusta 2011 oli ylipitkä??.
    http://polli.vuodatus.net/lue/2011/02/kummalta-tuntuu

    VastaaPoista
  2. Eikö Ralf ollu 3. Senior Masculino sarjassa...tulokset ainakin niin väittää. T.uuno

    VastaaPoista
  3. Tais olla paras Caffin saavutus yhden kilpailun osalta, jos kriteerinä käytetään mitalien väriä ja niiden määrää, HIENOA ! TV. Telkkari

    VastaaPoista