16 maaliskuuta 2015

MURCIA 15.3.2015

Murcian aamu valkeni kuulaana ja lähes tyynenä kuten useasti ennenkin. Dorsalien noudon jälkeen oli taas lämmittelyn paikka.
Mikloksen olo oli niin kettumainen että vaihtoi matkan vain yhdeksi kierrokseksi. Vaihto sujuikin yllättäen täysin vaivattomasti.

 Starttiviivalla oli tungosta sillä samassa karsinassa yli 2000 juoksijaa. Puolikkaan ja kympin lähtijät sulassa sovussa. Puolikas juostiin kahtena kierroksena ja kymppi yhtenä.

 Baanalla on tilaa kyllä juosta kun kaikki ajokaistat on otettu juoksijoiden käyttöön.

 Osa reitistä meni keskustan korkeahkojen talojen katveessa.

 Aurinko helli maaliintulijoita huoltoalueella. Oluttakin oli maan tavan mukaan taas tarjolla mutta vain 2 prosenttista...

Uuno juoksi hienosti oman sarjansa voittoon!
Kyllä muutkin olivat melko tyytyväisiä suoritukseensa vaikkei pyttyjä enempää tullutkaan tällä kertaa.

Tulokset puolikas: http://www.crono3.es/files/carreras/MMMU1521K.pdf
Tulokset kymppi: http://www.crono3.es/files/carreras/MMMU1510K.pdf

08 maaliskuuta 2015

BENIJOFARIN 7,5KM

 Caffilaisten käsissä Benijofarin uudet kisapaidat ja onpa mukavaa vaihtelua saada normipaitojen sijaan hihattomat versiot!

 Edessä on siis 7,5km pikkukaupungin keskustan katuja, sekä muutama kilsa maaseudun rauhaa hiekkatiellä. Fiilis täällä on joka vuosi yhtä hieno mahtavan tunnelman vuoksi!

 Noin 72kpl pokaaleja olisi jaossa tällä kertaa. Sarjoja on useita mutta ottajiakin toki huima määrä...

 Startti on tapahtunut ja eka kilsa mennään ylämäkeä. Seuraava alamäkeä ja sitten reitti tasoittuu hetkeksi.

 Jyrkin nousu juostiin kaksi kertaa ja kyllä se tokalla kerralla jo koivissa tuntuikin.

 Maaseudun rauhaan ja appelsiinipuiden katveeseen  kaupungin reunalla. 

 Kanavan viertä juostaan reilu kilometri. Hiekkapintainen on väylä mutta ikävästi kivenmurikoita ja kuoppia täynnä.

 Maalikaari ottaa omansa. Jokaisella juoksijalla oli myös oma nimi dorsalissaan ja kuuluttaja saikin nappailtua mukavasti saapuvia ihan omalla nimellään!

 Timo nappasi vakuuttavasti hopeaa hyvällä loppukirillä!
Ykkösenä Eliseo Martin joka on MM-tason juoksija.

 Hanne juoksi hienosti kultaa ja tyytyväinen olikin suoritukseensa!

 Uuno ja Retu juoksivat tällä kertaa samassa sarjassa ja nappasivat hopeaa ja pronssia. Eroa maaliintulossa heillä oli vaivaiset 4 sekunttia.

Jiihaaa..... Caffin joukkue saalisti taasen 4 palkintosijaa ja fiilis vain paranee!

Tulokset: http://www.chiplevante.net/2015CPBENIJOFAR/clasificaciones.asp

07 maaliskuuta 2015

CARTAGENA 1.3.2015

 Cartagenan maaliskuun kilpailu on taas juostu. Sää oli mitä parhain vaikka enareiden tekemiseen.

 Lähdön tunnelmaa tuulettomassa kelissä ei voita juuri mikään!

 Juoksubaanat ovat täällä leveät eikä ruuhkaa tullut vaikka 1200 juoksijaa oli yhteislähdössä.

 Vanhan keskustan kävelykatu on laatoitettu ja arvatenkin sateella liukas...

 Reitti kulkee myös sataman kautta välimeren rantaa myötäillen.

 Aikoinaan myös Carthago nimellä tunnetussa kaupungissa on jäljellä paljon vanhoja rakenteita.

 Ylivalvoja seurasi silmä tarkkana että juoksijat valitsivat oikean suunnan. Vasemmalle puolikkaan juoksijat toiselle kierrokselle sekä 11km juoksijat suoraan ja maaliin.

 Hanne juoksi hienosti hopeaa!

 Uuno juoksi sarjansa voittoon!

 Timo juoksi hienosti pronssille!

Näin Caffin palkintosaalis kasvoi taas kolmella pystillä. 
Muutama kisa on vielä jäljellä ja seuraava onkin sunnuntaina 8.3. juostava Benijofarin 7,5km pikamatka.

Tulokset: http://wwwe.cartagena.es/portaldeportes/mediamarathon/resultados.asp

24 helmikuuta 2015

BLANCAN PUOLIKAS 28.3.2015

El Excmo. Ayuntamiento de Blanca organiza el próximo 28 de Marzo de 2015 la “MEDIA MARATÓN Y 10KM VILLA DE BLANCA”.

El Recorrido constará de 21,1 Km en su modalidad media-maratón ( 8.5 km de asfalto y 13km por pista forestal) y 10km en su modalidad corta (5 km de asfalto y 5 km de pista forestal ), recorriendo los entornos del municipio.

La salida se dará el Sábado 28 de Marzo de 2015 a las 16:30 horas para la media maratón y para los 10 km, quedando la meta instalada en el mismo punto. La salida para la carrera KIDS se realizará a las 16:00 h.
Las inscripciones tendrán un precio de: 15€ en la modalidad media-maratón, 10€ en la modalidad de 10KM y gratuita en la modalidad KIDS.
 
¡¡APROVECHA EL DESCUENTO E INSCRIBETE HASTA EL 1 DE MARZO POR SOLO 12€ EN LA MODALIDAD MEDIA-MARATÓN Y 8€ EN LA MODALIDAD 10KM!!

Estas inscripciones se verán incrementadas un 20% los últimos días del plazo de inscripción.

TROFEOS Y CATEGORIAS
ABSOLUTO MASCULINO Y ABSOLUTO FEMENINO
* 1º Clasificado/a: Trofeo + 200€
* 2º Clasificado/a: Trofeo + 100€
* 3º Clasificado/a: Trofeo + 50€

TROFEO PARA LOS 3 PRIMEROS CLASIFICADOS/AS DE CADA CATEGORÍA
JUNIOR (Hasta 20 años)
SENIOR (De 21 a 34 años)
VETERANA “A” (De 35 a 39 años)
VETERANA “B” (De 40 a 44 años)
VETERANA “C” (De 45 en adelante)
LOCAL (Única clasificación para mujeres y hombres)

CLUB MÁS NUMEROSO EN LÍNEA DE META
Trofeo + Jamón
(Club con mayor número de participantes que finalicen, contando ambas pruebas, exceptuando el local)

OBSEQUIO PARA TODOS LOS PARTICIPANTES
Medalla FINISHER ( solo para media maratón) , camiseta técnica personalizada con el dorsal impreso, medallas para los KIDS.

AVITUALLAMIENTO EN LÍNEA DE META SÓLIDO Y LÍQUIDO.

Maaliskuun viimeisenä lauantaina on kalenterissamme maastopuolikas Vila de Blancassa Murcian maakunnassa. Täällä emme ole ennen käyneetkään ja mielenkiinnolla odotamme minkälainen vuoristopolku on tarjolla.


Ylä- ja alamäkeä nayttäisi olevan ihan mukavasti. Pitänee käydä Decathlonissa päivittämässä maastokenkävalikoima.


22 helmikuuta 2015

TORREVIEJAN PUOLIMARATON

 Sää oli mitä parhain tämän vuoden Torreviejan puolikkaalle. Kahdeksan meitä oli starttaamassa tällä kertaa ja mieli oli korkealla.
Olemme muuten viimeiset 8 vuotta ottaneet aamuisen juuri ryhmäkuvan tässä risteyksessä eli vanhan Cam pankin kulmilla.

 Startti lähestyy klo. 10.30 ja noin 1500 juoksijaa järjestäytyy kahdelle kadulle eli tilaa on. Samalla juostaan myös 10km pikamatka yhteisstartilla.

 Kovahko tuuli ei pahemmin haitannut menoa sillä talot suojasivat reittiä yllättävän hyvin.

 Alun 4 kaistainen starttisuora muuttui mutkan jälkeen 2 kaistaiseksi ja ruuhkaahan siintä syntyi...
 Rantakadulla ahtaus hellitti ja aurinko lämmitti mukavasti.

 Juottopisteitä oli noin 5km välein ja perinteisellä vesilinjalla pysyttiin. Onneksi osa pulloista oli avattuja sillä hikisillä käsillä se naksaus on joskus yllättävän vaikea saada aikaan.

 Pääkatu Ramon Gallud on mukavasti alamäkivoittoinen ja kannustusta siellä riittää.

 Keskustan eteläpuolella on pitkät suorat ja siellä se luoteistuuli hieman tuntuikin.

Rannan ainoa pieni mäki on loivassa mutkassa ja aikas tasamaata reitti on muutenkin.

Viimeinen kilometri ennen maalia ja kaikki peliin.

Maalikello on ollut tällä paikalla jo vuosia eli aivan aallonmurtajan alkupäässä.

Caffilaiset saivat kotikaupungin kisasta tällä kerta kaksi kultamitalia.
Marja juoksi hienosti oman sarjansa voittoon!

  Samoin Uuno juoksi hienolla suorituksella oman sarjansa voittoon!

Tulokset: http://www.mediomaratontorrevieja.es/
http://www.mychip.es/resultado/370

18 helmikuuta 2015

8,5 KM TRAIL ALICANTE

 Aamu 09.00 startti Alicanten maaseudulla pisti Caffilaiset heräämään normaalia aikaisemmin. Onneksi sää kirkastui sopivasti kun sadepilvet väistyivät.

 Paikallisen sporttiklubin pihamalla oli mukavasti hyörinää kun osallistujat alkoivat kokoontua lähtöviivalle. Osallistujamäärä oli sopivan pieni näin ekaksi tapahtumaksi.

 Reitti kulkee pitkin poikin kivikkoisia polkuja ja kärryteitä. 

 Maisemiakin kerkeää katsella kunhan valitsee tasaisen maastonkohdan. Ohituspaikkojakin oli yllättävän hyvin eikä pitkään tarvinnutkaan hitaamman takana junnata.

 On reitillä muutama jyrkempi nousukin. Lähes nelivedolla parhaimmat mennään...

 Uunon kanssa pidimme näköyhteyden hänen sarjansa kilpailijaan. Saimme toki kiinne ja ohitimme  ennen hieman ennen maaliviivaa.

 Uuno pokkasi hienosti kultaa ja Redu pronssia!

 Miklos lasketteli alamäet vauhdilla ja pokkasi kultaa. Jari tuli peesissä ja saalisti hopeaa!

Caffin mitalisaalis Alicanten maastoista oli siis 4 pyttyä! Marja olisi varmasti myös juossut mitaleille, mutta huonoksi onneksi nyrjäytti nilkkansa kolmen kilometrin kohdilla. Hyvä onpi taasen fiilis pienestä vastoinkäymisestä huolimatta!

Tulokset: http://www.grupobrotons.es/?event=i-cross-trail-sport-club-alicante&event_date=2015-02-15