23 huhtikuuta 2013

CAFFIN KAUSI 2012-2013

 
 
 
MENOR10.JPGday214.JPG
TORRE2 2013.JPG60KM 2.JPG
 
 
 
Caffilaisten päätapahtuma oli tällä kaudella
 luonnollisestikin Torreviejan puolimaraton helmikuun lopulla.
Seuraamme edusti kilpailussa yhteensä 11 innokasta juoksijaa. Palkintojakin saimme eri sarjoissa yhteensä kolme kappaletta.
Tapahtuman suosio on noussut vuosi vuodelta ja nyt onkin hyvä aika alkaa treenaamaan ensi talven kilpailua varten vaikka seuramme riveissä!
 
Kuluneena talvena Caffilaiset osallistuivat 35:een lähiseudun juoksukilpailuun ja palkintokorokkeelle nousimme yhteensä 18 kertaa. Melko hyvä saavutus tämän kokoiselta seuralta!
 
Yhteislenkkejä järjestämme niin rannan tuntumassa kuin kanavallakin. Kilpailukalenterimme on myös hyvin aktiivisessa käytössä ja sisältikin kuluvana talvena yli 50 mielenkiintoista juoksukilpailua.
Jatkossakin panostamme lähes joka viikonloppu mukaviin kisareissuihin lähiseudun kilpailuihin!
Pyöräilyn suosio on myös kasvanut keskuudessamme. Olemmekin polkeneet useana päivänä viikossa 3-5 tunnin pituisia maaseutu- ja merenrantareittejä. Eväät ja juomat kun ovat mukana niin silloin on mahdollisuuus pysähtyä hyvällä näköalapaikalla tai vaikkapa meren rannalla taukoa pitämään.
Alicanten ja Murcian vuoristoja olemme myös kolunneet ahkerasti.
Pointti onkin että haemme hieman haastavempia reittejä niille huipuille joille ei autolla pääse.
Vaelluksella ei mennä numerolappu rinnassa vaan porukassa pysytään ja vaikeusaste mitoitetaan jokaiselle sopivaksi. Taaskaan ei unohdeta eväitä matkasta, onhan kaikki liikkumisemme lähes aina melko pitkäkestoista!
Caffin seuraava talvikausi alkaa viimeistäään 15.10.2013 ja kestää pitkälle kevääseen 2014. Hyvin todennäköisesti ensi talven jälkeen olemme paikalla myös kesäisin ympäri vuoden. Toki kesällä liikuntalajimme ja harjoituksiemme kestot mitoitetaan vallitseviin lämpöolosuhteisiin!
Tervetuloa mukaan liikkumaan!
 

1 kommentti:

  1. Kiitos edellisistä kausista ja onnea ja menestystä tuleviin suunnitelmiin, oli ne Sitte mitkä tahansa...oma suunnitelma on tulla Torreen ajoissa ehkäpä jo syyskuun alussa....katellaan onnistuuko?

    VastaaPoista