25 marraskuuta 2012

BENIDORM 21,1KM JA 10KM


Tänä vuonna reitti oli muutettu kulkevaksi enemmän keskikaupungilla. Aiemmin juostiin rantapaseota edestakaisin kaksi kierrosta ja nyt oli vain yksi kierros. Myöskin ajankohtaa on siirretty sunnuntaiaamuun, aiemminhan se oli lauantai-iltana. Samalla mara on jätetty pois kokonaan.
 
 
 
Kilpailupaikalla aamu alkaa tästä eli dorsalien noutopisteestä. Hieman markkinatunnelmaa mutta kylläkin tarkkana ollaan jotta oikea numero ja ajanottochippi tulee mukaan.

 

 
Tuossa rivi juoksijoisen bolsia. Kasseihin on pakattu sponsoreiden lahjoittamia tuotteita aina kanakeitosta tekniseen juoksupaitaan!
 


 
Reitti oli hyvä ja tarpeeksi leveä jotta pahemmilta ruuhkilta vältyttiin. Kyllähän se on aina kokemus juosta täällä perinteisessä turistirysässä pilvenpiirtäjien katveessa. Puolikkaalla oli reilut 1500 ja kympillä vajaat 400 juoksijaa. Kaitsu paransi viimevuotista aikaansa lähes 10 minuuttia!
 
 
 
 Superman ja assistentti olivat olivat myös mukana.



Maali sijaitsee kaupungintalon alla tai edessä, miten kukin haluaa sen nähdä. Maalisuorasta viimeiset 200 metriä on nousua jotenka koville viimeiset kirit saattavat ottaa.

 
 
 
Seesteinen tunnelma varikkoalueella. Pete juoksi toiseksi parhaimman aikansa ja oli todella tyytyväinen!
 
 

Tulokset tulevat perinteisesti todella nopeasti näytille. Listoja lisätään jatkuvalla syötöllä jotta kukaan ei missaisi palkintoaan jos sijoituksille on juossut! Palkinnot jaetaankin usein välittömästi jopa ennen kuin viimeiset ovat edes tulleet maaliin.


 
Tämä katuun liimattu tarra nyt ei liity kovin suoranaisesti juoksemiseen, mutta kyllä siintä on juoksureitille väärinpysäköity auto hinattu varikolle. Saapi lunastaa yleensä noin 200-250 euron kustannuksia vastaan. Nimimerkillä: "kokemusta on"
 
 

 
Tyytyväiset radankiertäjät! Mikloksellakin taitaa alkaa iskiaistulehus hellittämään kun vauhti pysyi kympillä jo siedettävänä. Toiset caffilaiset juoksivat siis puolikkaan.
 


 Kymppi oli muuten aivan ensimmäistä kertaa mukana ja reittivalinta oli mielestäni oivallinen!



Tämän rantakaupungin taitaakin tuntea jokainen. Hyvin vilkas ja elinvoimaisen oloinen. Peräti uutta kaksoistornipilvenpiirtäjääkin rakennetaan!


http://www.chiplevante.net/12MMBENIDORM/clasificaciones.asp
http://www.chiplevante.net/12KMBENIDORM/clasificaciones.asp

2 kommenttia:

  1. Jiihaaaa, hienoo ku pressan takanen taas toimii.
    Täällä suvikumit vaihettu alle ja aamulla startti kohti Vuosaarta. Loppuviikosta nähellään.

    VastaaPoista
  2. Voi teijän ryökäleijen kansa ko varaslähön taas otatte ja toiset Uunot jääpi tänne jäijen sekkaan kuusetettavaksi....no toivottavasti vielä nähhään. Kovia kisoja ja vauhteja sinne!

    VastaaPoista