29 marraskuuta 2015

MONTESINOKSEN 72 MUTKAA

Suosikkimme Montesinoksen kympin vuoro oli tänä vuonna samaan aikaan kuin Benidormin puolikkkaan ja kyllähän me pähkäiltiin kuinka nyt teemme.
Päätimme katkaista Benidormin perinteen, mutta johan siellä useita vuosia tulikin käytyä.

 Kolme meistä oli valmiina kirmaisemaan tämän kuuluisan 72 mutkan kisan reitille. Juu todellakin reitillä on yhteensä 72 käännöstä ja kyllä pää onkin ihan sekaisin eikä ilmansuunnat enään hallussa ole!

  Lähtöalue on keskustassa kaupungintalon edessä.

 Hetki ennen starttia. Kisassa oli mukana tänä vuonna noin 250 juoksijaa. Matkoina joko 5km tai 10km.
 Siinä sitä taas mennään hirveessä ruuhkassa eka kilsa kapeita katuja pitkin...

 Sää oli mitä parhain juoksuun. Lähes tyyntä ja reilusti alle +20 startissa.

 Pelto-osuus kiersi appelsiinipuiden lomassa mutta asfaltti oli hyvin tasaista eikä mäkiä ollut nimeksikään.
 Marja nappasi naisten paalupaikan ja ihmettelikin jossain vaiheessa että mitä tuo fillarikaveri oikeen tossa peesissä roikkuu :)

 Vapauttava maalikaari loivan ylämäkimaalisuoran päässä oli saavutettu!

 Miklos juoksi kuin varjo vain...

 Maalialueen hedelmäpöytä oli tälläkin kertaa hyvä!
Tosin sitä palauttavaa Mahouta jäimme kaipaamaan...

 Aikuisten naisten sarjassa Caffin ihanat naiset juoksivat kaksoisvoittoon!

 Kokonaiskilpailussa Caffin ihanat naiset Maria ja Hanne juoksivat sijoille 1. ja 3. kyllä nyt kelpaa :)

Aurinkokin jää kakkoseksi kun Suomalaisten naisten hymyt ja pokaalit kimaltelevat Espanjassa!

https://edmlosmontesinos.wordpress.com/v-10k-y-5k-villa-de-los-montesinos/ 
http://www.asuspuestos.com/evento/v-10k-y-5k-villa-de-los-montesinos/resultados

23 marraskuuta 2015

1. CARREBIRRAS SAN JORGE

Olimmepa sunnuntain pitkiksellä tuolla Murcian takana olevan pikkukaupungin Molina de Seguran lähikukkulalla.
Lenkkimatkoina oli valittavana joko 2 tuntia tai 4 tuntia ja meillehän riitti toki tuo lyhyempikin vallan mainiosti.
No oli siellä palkintojakin jaossa motivuksen lisäämiseksi!

 Sää oli mitä mainioin eli startissa klo. 11.00 noin +16 astetta ja onneksi vain vähän tuosta tällä kertaa nousikin. Reipas vuoristotuuli oli hyvä myös kuivattamaan tulevan hien pinnasta...

 Reitti oli 2km pitkä ympyrä kiertäen urheilukeskusta. Tätä samaa sitten tahkottiin kaksi tuntia alusta loppuun... Puolet matkasta oli hiekkaa ja puolet asfalttia. Oli siinä myös hieman nousua juuri tuossa maalisuoran kohdalla missä suurin osa valokuvaajista oli.

 Järjestäjien huoltopöytä oli aivan riittävä: vettä, urheilujuomaa, kokista, pähkinöitä, pullaa, banaania jne. Ja  tietty poppi soi täysillä...

 Hiekkaosuus reitillä oli mukavan alamäkivoittoista. Onneksi suurempia kiviä ei tuolla ollut kuten täällä usein valitettavasti on tapana.

 Neljän tunnin juoksijat olivat startanneet jo 09.00 ja me kahden tunnin harrastajat liityimme joukkoon mukaan klo. 11.00. Maalissa kaikki yhtä aikaa kello 13.00!

 Yhteensä 133 juoksijaa tuli maaliin tässä kisassa. Reitillä ei siis ollut tungosta.

 Järjestävä seura oli Correbirras Murciasta. He ovat hyvin aktiivisia niin kisojen kiertäjiä kuin erilaisten tapahtumien järjestäjiä ja aina pilke silmäkulmassa!

 Maalisuora oli alamäkivoittoista asfalttia. Tosin tällä kertaa vastatuuli verotti vauhtia hieman... 

 Maria juoksi omassa sarjassaan kahdessa tunnissa pisimmälle ja voitti kultaisen pokaalin!

  Hanne juoksi myös omassa sarjassaan kahdessa tunnissa pisimmälle ja voitti kultaisen pokaalin!

 Kisan jälkeen kaikki juoksijat ja huoltoporukat kutsuttiin paellalle ja oluelle. Pari minuuttia ja ruoka on valmista!

Tässä meidän sunnuntaijengi nauttimassa hyvin ansaittua kanapaellaa!
Olipa mukavaa vaihtelua tällainen hieman pidempi juoksukisa. Täälläpäin kun ei tahdo noita yli puolikkaita pahemmin tarjolla olla, maratkin ovat aivan kiven alla...

Tulokset ja muu info: http://www.correbirras.com/carrebirras/index.html

Tällainen oli reittimme tuolla Murcian takana tällä kertaa. Melkein kuin juoksukenkä työssään...

09 marraskuuta 2015

VILA DE MOLINA 8.11.2015


Caffilaiset lähtivät sunnuntaina jo ennen auringonnousua Murcian takana olevan pikkukylän Molinan kisapahtumaan. Valittavana oli joko kymppi tai puolikas ja osallistujia noin 300kpl.

Sää oli mitä parhin +16 astetta, puolipilvistä ja täysin tyyntä.
Lähtö- ja malialue olivat kaupungintalon edessä kuten hyvin usein näissä paikallisissa onkin.

Startti on juuri tapahtunut ja ruuhka on kova ekat parisataa metriä...

Ensimmäinen kilometri juostiin kaupungin katuja ja toreja pitkin poliisien suljettua kaikki kadut.

Suurin osa reitistä kulki tässä kisassa hiekkatiellä kaupungin reunamilla. 

Joukkueemme saalisti tällä kertaa yhden hopeatilan naisten 10km sarjassa Marian hienolla juoksulla!

Ja pitopöydät olivat kovassa käytössä, kyllähän tuossa hommassa nälkä tulee!

http://www.asuspuestos.com/evento/iv-media-maraton-rural-y-ii-10k-villa-de-molina/resultados

27 syyskuuta 2015

REDOVANIN KYMPPI 27.9.2015

 Näin käynnistyi Caffin talvikausi 2015-2016 Redovanin kympillä! Hanne ja Uuno saivat omat jäniksensä ja ehkäpä Caffi sai samalla myös pari uutta jäsentä riveihinsä.

 Starttihetki lähestyy ja yli 200 innokasta juoksijaa on lähdössä supertasaiselle kaupunkireitille Gallosan vuoren kupeessa. Matkoina oli tarjolla viitonen ja kymppi!

 Keli oli ehkä hieman liian lämmin kilvanjuoksulle. Mutta kyllähän nyt kympin hilpaisee vaikka saunan lämpötiloissa kunhan maalissa on tarjolla lavallinen hedelmiä ja tolkuttomasti paikallista jääkylmää olutta!
 Caffin naiset tyytyväisinä kisan jälkeisissä tunnelmissa.

Palkintokaappimme tulevalle kaudelle aukesi hienosti Hannen hopialla!

http://www.chiplevante.net/2015KMREDOVAN/index2.asp

02 syyskuuta 2015

TDH 2015

 20 minuuttia ennen starttia ja tunnelma tiivistyy! Porukat hakevat paikkaansa lähes 2000 polkijan joukosta. Vauhtiryhmiä oli kahdeksan välillä 20-30 km/h sekä toki päälle vielä itsekseen muodostuvat ryhmät myös yli 30 km/h polkeville...

 Sää oli mitä mahtavin.... vielä tässä starttivaiheessa. Parin tunnin polkemisen jälkeen alkoivat kaatosateet ja raekuurot. Kyllähän ne pikkasen menoa haittasivat kun näkyvyys alkoi olla minimaalinen ja suussa narskui asfaltti/hiekkatöhnä...

 Neljä caffilaista oli mukaan ilmoittautunut mutta yksi joutui valitettavasti perumaan lähtönsä jo onneksi paranemaan päin olevan akillesvaivan vuoksi.


Miklos polki ryhmässä noin 32km/h ja pääsi muutaman kerran tuulenhalkojaksikin.

Pete polki espanjanpyöränsä kanssa yhden pysähdyksen taktiikalla.

Retu enskertalaisena himmaili ihan turhaan mutta onneksi ei kovin paljoa. Toki eka kerta ryhmäajossa on usein opettelua ja tarkkailua kuten kaikki muistamme.

Maalissa Velodromilla oli taas hyvät sapuskat ja tunnelma iloisen harras sateesta huolimatta. Niitä 10v. kakkukahveja toki vähän odottelin...


 Matkana oli siis noin 140km josta ekat 12 km ajettiin johtoauton perässä hissuksiin. Kylläpä tuli taas maaseutumatkailua kerrakseen hyvässä seurassa. Suosittelen!

http://www.tourdehelsinki.fi/

27 elokuuta 2015

PYÖRÄILYÄ MURCIASSA

Suomen kesä alkaa olla jo voiton puolella ja aloitammekin Espanjan talvikautemme taas lokakuun aikana. Tutut juoksumaastot ja pyöräilyreitit odottavat siellä meitä treeneihin ja kisoihin!

 Alicanten ja Murcian maaseudulla on useita isoja kastelukanavia maatilojen tarpeisiin. Lähes aina näiden kanavien vieressä kulkee myös hyvä asfalttitie joka on sallittu vain "huoltoajoon". Kymmeniä kilometrejä mahtavia tiestöjä pyöräilijöille siis!
Tässä on noin 1,5 km pitkä vesiputki 100m maanpinnan yläpuolella veden siirtämiseen laakson toiselle puolelle.

 Murcian ja Torreviejan välinen vuoristo on suosittu pyöräilykohde hyvien nousujensa vuoksi. Varsinkin tie F-56 on ylämäkitempoon sopiva ja päätimmekin jättää oman merkkimme muiden lukuisten tavoin sinne.

 Maisemat ovat kuin kuusta ja asfaltti on täydellisen tasaista.

 Suomen lippu topissa 394m korkeudessa ja valloittajien tunnukset :)

Vastaavia vuoristoreittejä pystyy tuolla alueella tehdä useita variaatioita. Tämän pituudeksi tuli noin 90km.

15 kesäkuuta 2015

BLANCAN HELTEESSÄ 28.3.2015

Yli 30 asteen helle kiusasi tänä vuonna Blancan muutenkin haastavaa tapahtumaa. Reittihän kulkee vuorten lomassa olevan kaupungin mutkaisia ja mäkisiä katuja pitkin sekä ympäröivässä maastossa. Starttiin on hetki aikaa ja hiki virtasi jo valtoimenaan...

 Maisemat täällä ovat huippuluokkaa ja järjestelyt pelaavat lähes täydellisesti.

 Reitin varrella on paljon erikoisia juoksupintoja silloista portaisiin.

 Kymppi kierteli laaksossa mutta toki korkeuseroa tuli jo siinäkin. Puolikas ylsi takana näkyvälle vuorelle saakka.

 Kaupungin läpi virtaavan joen vesi on jääkylmää sillä se tulee vuorten sisältä...

Kaupungin vanhoja portaita ja kujia kiertelevä reitti oli mielenkiintoinen.

Maria juoksi tukalassa kuumuudessa hienosti tuplakultaa eli yleisen ja oman sarjansa voittoon!

www.finishsport.es/portfolio_page/i-media-maraton-villa-de-blanca/